12/23/2016

MIKSI EN ENÄÄ VIHAA JOULUA


Mulla, kuten varmaan kaikilla maailmaa vihaavilla teineillä, oli sellainen kausi milloin vihasin joulua. Siis paino sanalla vihasin. Mun oli pakko kertoa kaikille, miten kamala joulu on ja miten paljon sitä vihaan. Vähän sama juttu kuin se, miten mun oli pakko kertoa kaikille miten Jumalaa ei ole olemassa. Vaikka tästä asiasta olen edelleen samaa mieltä, en koe minkäänlaista tarvetta puhua siitä päivittäin toisille ihmisille ihan vain provosoinnin vuoksi. Silloin oli pakko vihata oikeestaan kaikkea. Ihan kaikkea ja pakko myöskin tunkea se viha toisten korvista sisään. Tommosia perus 14-vuotiaan teinin juttuja, kun kuvittelee olevansa maailman suurin nihilisti ja ajattelee, että se olisi jotenkin siisti juttu. Onneksi se vaihe meni ohi. 

Älkää ymmärtäkö väärin, en ole millään tasolla vieläkään jouluihminen. Joululaulut lähinnä naurattavat kamaluudellaan ja kaikki muutkin kliseet ovat kaukana siitä, mitä minä teen joulukuussa. Mä kuitenkin nautin suunnattomasti siitä, että edes kerran vuodessa saa rauhoittua ja olla vain perheen kanssa. Eihän mikään ole parempaa kuin se. Sellainen mun joulu on. Tänä vuonna lahjoitin jälleen Suomen Luonnonsuojeluliiton kautta rahaa saimaannorpille ja pidän sitä mun joululahjana kaikille. Joku muu ehkä saattaa käsittää joulun pelkkänä materialistisena juhlana joka on kehittynyt kapitalistisen maailman ansioista, mutta mä pysyn mielelläni kaukana niistä ihmisistä. 

Joulu on ihan kiva. Ainakin jos välttyy niiltä lapsikuoroilta jotka laulaa joululauluja. 

KUVAT MINUSTA: Joanna Suomalainen

Ps. Nyt kun mainitsin kapitalistisen maailman, on pakko mainita myös Michael Mooren dokumentti Capitalism - A love story, minkä voi esimerkiksi Netflixistä katsoa. Iso suositus!

Lähetä kommentti

contact: nelli.kentta@hotmail.fi

© nelli kenttä. Design by FCD.