12/20/2016

ANTAKAA HEI ANTEEKSI


PIPO: Acne Studios TAKKI: Zara HUIVI: Cubus MEKKO: Ivana Helsinki KENGÄT: Nike

Yhtenä päivänä kävellessäni kotiin tosi epätoivoisena, yksinäisenä ja väsyneenä, kirjoitin sormellani Kaisaniemen metrolle johtavien portaiden ikkunaan ton tekstin. Tää oli itseasiassa se sama ilta, josta eilen julkaisin tämän videon. En vieläkään tiedä, tarkoitinko sen itselleni, vai jollekkin muulle. Varmaan kuitenkin kaikille. Mulla on järjettömän vaikeaa antaa anteeksi, mikä on aiheuttanut elämän aikana ihan suunnattomia ongelmia. Oon edelleen vähän kiukkuinen mun siskolle yhdestä lauseesta, minkä se sanoi mulle silloin kun olin seitsemän. Oon edelleen vihainen yhdelle tytölle jota päätin 10-vuotiaana vihata elämäni loppuun asti, enkä enää edes muista miksi aloitin sen vihan. Oon edelleen niin loukkaantunut ja vihainen joka päivä siitä, mitä mun entinen poikaystävä teki mulle kerran monta vuotta sitten. 

Pitäisi osata vain päästää irti. Se tekisi huomattavasti helpompaa elämästä ja sosiaalisista suhteista. Samalla voisin opetella antamaan myös itselleni anteeksi. Eikä anteeksi antaminen tarkoita sitä, että mun pitäisi olla heti niiden ihmisten sydänystäviä jotka ovat mua pahasti joskus loukanneet, vaan sitä, etten enää jaksaisi kantaa kaunaa vanhoista asioista. Samalla antaa myös armoa itselleni ja virheille jota olen tehnyt. 

Anteeksi antaminen on vaikeaa, mutta mä yritän opetella sitä. Opettele sinäkin. 

1 kommentti

  1. <3 Mun pitää opetella olemaan itselleni armollisempi, oikeestaan antaa ittelleni anteeks, kaikki se paha mitä ittelleni oon aiheuttanu. Se on mulle ihan tajuttoman vaikeeta, ehkä joku päivä mäkin siihen kykenen <3 Ihana blogi sulla! jään seurailemaan ! <3

    Mun blogissa kanssa uutta tekstiä :)
    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2016/12/ma-en-riita-itselleni.html

    VastaaPoista

contact: nelli.kentta@hotmail.fi

© nelli kenttä. Design by FCD.