3/22/2018

KÄRSITKÖ SÄ HUIJARISYNDROOMASTA?


PIPO: Itä TAKKI: Monki ANORAKKI: Adidas LAUKKU: Carhartt KENGÄT: Nike

Kuukausia sitten istuin ystäväni kanssa kahvilla ja hetken höpinäni jälkeen ystäväni kysyi tiedänkö mikä on huijarisyndrooma. Kai olin siinä kahvipöydässä jälleen naureskellut sille miten lahjaton paska olen. Mulla on tapana tehdä sitä ja se on varmasti kaikille ihmisille ympärilläni todella ärsyttävää. Oikeestaan tiedän sen olevan. 

Mulla on tosi vähättelevä tapa puhua itsestäni. Mulla on tosi vähättelevä tapa ajatella itseäni. Jos kymmenen vuotta hokee päänsä sisällä sitä, miten paska on, se jää väkisinkin päähän. Olen perfektionisti, suorittaja, jatkuva stressaaja ja jollain tavalla pakkomielteinen töiden tekemisestä. Kun siihen soppaan lisätään vielä tunne huijarina olemisesta, on aika stydi keitto kyseessä. Ei mikään ihme, ettei uni tule ja hiukset lähtevät päästä. 

Huijarisyndrooma on siis ajattelumalli ja psykologinen ilmiö jossa ihminen ajattelee olevansa käytännössä huijari. Sitä on tutkittu erityisesti lahjakkaiden ja menestyneiden naisten kohdalla. Ne siitä eniten ilmeisesti kärsii. Huijarisyndroomasta kärsivä on sellainen tyyppi joka on omasta mielestään oikeesti täysin lahjaton, mutta on saanut ihmiset ympärillä luulemaan, että on todellisuutta kyvykkäämpi. Kaikki saavutukset on vain sattumaa todisteista ja kovasta työstä huolimatta. Joka päivä ahdistaa, että ihmiset tajuavat miten epäpätevä ja surkea olet kaikessa. Paljastuminen pelottaa. On vaikea ottaa kehuja vastaan, koska ne eivät tunnu todenmukaisilta. 

Hävettää edes myöntää asiaa, mutta äskeinen kuvaus oli aika tarkka analyysi omasta tavastani ajatella itseäni. Nyt kun sen kirjoitti ja luki ääneen, hävettää vielä enemmän. En ikinä kohtelisi ketään ihmistä tolla tavalla, miksi siis kohtelen jatkuvasti itseäni niin? 

Heitin yhdelle frendilleni läppää huijarisyndroomasta (varmaankin jälleen itseni vähättelyn kautta) ja se totesi tuntevansa järjettömän määrän tyyppejä joissa tunnistaa kyseiset piirteet. Tajusin, etten ole ainoa huijari lähipiirissäni. Meitä on itseäsiassa paljon. Me ei vaan sanota sitä asiaa ääneen. 

Sen jälkeen kun aloin tarkkailemaan omia ajatusmallejani olen tajunnut olevani ihan perseestä. En siis muille ihmisille, vaan itselleni. On niin tärkeää, että välillä pysähtyy ajattelemaan sitä millaisena ihmisenä itsensä näkee. Niin kauan kun tekee parhaansa, ei voi piiskata itseään loputtomiin.

Ollaan alettu tekemään iltaisin Hannan kanssa sitä, että molemmat luetellaan kolme asiaa mitä ollaan tehty hyvin sinä päivänä ja yksi asia mikä on hyvää itsessä. Suosittelen samaa kaikille, kärsi sitten huijarisyndroomasta tai ei. Se jo, että jaksaa pestä hampaat kahdesti päivässä tai piirtää kivat kulmakarvat aamulla on hyvä suoritus. Onnistutaan joka päivä jossain asiassa, mutta ne pienet asiat eivät jää mieleen. Mielummin keskittyy niihin epäonnistumisiin, mitkä eivät edes mullista maailmaa. Ei kukaan muista viikon päästä töissä sitä, että unohdin jonkun palaverin viime tiistaina. 

Tän tekstin julkaisemisen jälkeen tuntuu aika alastomalta. Mä kerroin nyt jokaiselle teille sen, että omasta mielestäni olen ihan paska ja pelkään muiden huomaavan sen myös. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Mä teen joka päivä parhaani ja yritän olla paras versio itsestäni. Mä olen hyvä ja mä olen ansainnut sen kaiken mitä mulla elämässäni on kovalla työllä. Niin sinäkin. 

Pitäisi vaan välillä muistaa se. 

2 kommenttia

  1. Mut tää huijarisyndrooma on ajanut syvään masennukseen ja alisuorittamiseen. Kaikki luulee, että oon jotenki kiva ja lahjakas ja kun itse tiedän, etten oo nii en viitti ees yrittää. Näin siis huonoimpina päivinä. Tää sun postaus auttoi taas näkemään pilkahduksen siitä, että ehkä se minkä muut näkevät onkin totta. Kun yleensäkin ajattelen, että ihminen on sellainen kuin on hyvinä päivinä, koska huonoina päivinä ihminen hautaa itsensä negatiiviseen ajatteluun. Kumpa vielä joskus voisin koko sydämestä ajatella itsestänikin hyviä ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nelli tästä postauksesta! Sydän hyppäs kurkkuun kun näin tuon otsikon, oon nimittäin itse tässä kuukauden sisällä pohtinut tätä samaa asiaa tosi paljon ja yrittänyt jutella siitä läheisille. Se on vaan vaikeaa pukea sanoiksi, että no mä vaan ajattelen olevani paska, joojoo siis kyllä noin niinkun käytännössä tiedostan etten oo, mutta ajattelen silti olevani. Ai missä? No melkeen kaikessa. Toinen jää siinä helposti joko tuijottamaan suu auki, tai vyöryttää kasan kehuja mun päälle. Ymmärrän miksi, itsekin varmaan yrittäisin muuttaa läheisen mieltä kehuilla jos se noin itsestään ajattelis, mutta kun se nyt ei oo se syy miksi haluisin asiasta keskustella. Koska niin kun sanoit, niin kehuja on mahdotonta ottaa tosissaan, kun niihin ei usko itse.
    ELi siis kiitos kun puit sanoiksi sen mitä olen yrittänyt kuvailla. Ensimmäinen askel on tässäkin asiassa sen tiedostaminen, siitä on hyvä lähteä eteenpäin ja työstää itseään. Me ollaan kuitenkin molemmat vielä nuoria ja meillä on paljon aikaa opetella pois myrkyllisistä ajatusmalleista. Ehkä me molemmat voidaan 20 vuoden päästä nauttia täysin rinnoin vaikka unelmatyöpaikastamme, ilman epäilyksen häivääkään etteikö se olisi meidän työmme tuotos eikä mikään onnenpotku. Sitä ainakin toivon!

    VastaaPoista

contact: nelli.kentta@hotmail.fi

© nelli kenttä. Design by FCD.