2/09/2018

LOPETIN KOULUN JA VALITSIN ELÄMÄMKOULUN

Aloitin viime syksyllä opiskelemaan Mediatuotantoa Metropolian ammattikorkeassa. Menin kouluun töiden takia pari viikkoa myöhemmin kuin muut ja lopetin töiden takia kolme ja puoli vuotta aikaisemmin kuin muut. Valitsin siis sen kuuluisan elämänkoulun.

Koulun lopettaminen oli aika iso päätös. Oikeastaan valtava.

Mun piti lukion jälkeen hakea yliopistoon. Valtsikkaan lukemaan viestintää tai teologiseen uskontotieteitä. Musta piti tulla se akateemisesti koulutettu mimmi. Se älykäs. Sitten aika monien ja suurien henkilökohtaisten ongelmien vuoksi en hakenut mihinkään. Menin töihin, en hakenut seuraavanakaan keväänä yliopistoon vaan hetken mielijohteesta kansanopistoon vuodeksi opiskelemaan crossmediatoimittajaksi. Päädyin Yle:lle työharjoitteluun ja vietin puolet kouluvuodestani siellä, jäin kesäksi ja kuitenkin hain keväällä pariin kouluun opiskelemaan omaa alaani. Koska niin sitä vaan tehdään, mennään korkeakouluun ja opiskellaan se ammatti.


Mä pääsin kouluun jostain todella kummallisesta syystä, vaikka motivaation puutteen näki minusta kilometrien päähän. Vielä kummallisemmasta syystä päätin ottaa paikan vastaan ja hakea sen koulutuksen Metropoliasta itselleni. Lähinnä siksi, että koin sen olevan asia mikä elämässä vaan yksinkertaisesti pitää tehdä. En mä uskaltanut kieltäytyä siitä. Se oli varmaan jonkun jumalan käsitys huonosta vitsistä, eikä mua naurattanut yhtään. Tajusin sen houkuttavan ihan yhtä paljon kuin ripulin syöminen. Toisin sanottuna ei paskan vertaa.

Mua itketti koko syksyn ajan. Olisin halunnut olla kiinnostunut opiskelusta, ihmisistä ja kaikesta toiminnasta mitä vapaa-ajalla järjestettiin. Mua vaan kuitenkin itketti. Itketti se, etten pitänyt opiskelusta tai omasta elämäntilanteestani. Se, etten tiennyt mitä oikeastaan elämälläni olin tekemässä. Olin ihan väärässä paikassa ja paljon poissa koulusta eri töiden takia. Itketti, koska koulun sisäilmaongelmien takia jouduin koko syksyn käyttämään silmätippoja ja atooppinen ihottuma paheni käsissä sellaiseksi, etten pariin kuukauteen voinut olla julkisella paikalla kuin pitkähihaisessa. Itketti, että annoin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten paineiden päättää mun puolesta mun omasta elämästä.

Sitten mulle tarjottiin töistä koko vuodeksi 2018 sopimusta samaan ammattiin mitä opiskelin sen pari kuukautta ja lopetin koulun parin hassun kuukauden jälkeen. Mulle tarjottiin itseasiassa parista muustakin paikasta töitä, mutta YleX:lle jääminen oli mulle itsestäänselvyys. Vaikka päätös oli täysin oikea, se pelotti ja kummallisella tavalla hävetti. Mä en pystynyt siihen korkeakoulututkintoon mikä oli minulle koko elämäni ajan ollut täysin itsestäänselvyys. Mä jätin koulun kesken. Tuntui jotenkin luuserilta ja rehellisesti sanottuna tuntuu vähän edelleen. Se jos joku on ihan perseestä.


Äiti ja isi ovat aina korostaneet koulutuksen tärkeyttä, koulussa ollaan korostettu koulutuksen tärkeyttä, mediassa on korostettu koulutuksen tärkeyttä ja suurimmaksi osaksi kaikki asiat ympärilläni koko elämäni ajan ovat korostaneet koulutuksen tärkeyttä. Minä itse olen korostanut koulutuksen tärkeyttä ja heittänyt läppää elämäm kovasta korkeakoulusta. Ja hei niinhän se onkin tärkeä. Ihan hiton tärkeä ja meillä on vielä mahdollisuus siihen ilmaisena. Siksi se mahdollisuus pitää hyödyntää.

Joskus asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Jonain päivänä ehkä haen itselleni jonkun tutkinnon, mutta nyt tyydyn painamaan duunia sydämeni kyllyydestä ja jokaisella solullani. Se tekee mut onnelliseksi ja omasta mielestäni elämän syvin tarkoitus on tavoitella juuri sitä. Tällä hetkellä oon onnellisempi kuin vuosiin. Anteeksi kiroiluni, mutta vittu miten siistiä se on.

Sitä onnea mä toivon itselleni ja jokaiselle muulle kanssaeläjälle. Elämä on ihan liian lyhyt siihen, että tekee valintoja muiden mieliksi. Elämä on liian lyhyt siihen, ettei uskalla tehdä niitä päätöksiä mitä itse haluaa. Ehkä mun polku tosiaan on joku muu kuin mitä olen pienessä päässäni suunnitellut. Tällä hetkellä sillä polulla on hiton hyvät maisemat. 




Kiitos äiti ja isi, että kasvatitte musta rohkean ja itsenäisen mimmin.
Vielä enemmän kiitos siitä, että tuette mua mitä ikinä päätän tehdä.

17 kommenttia

  1. Tiedän tunteen! Lukion jälkeen hain pariin otteeseen amk-tutkintoihin vaikka tiesin varsin hyvin etten niitä halua, mutta kun niin kuuluu tehdä. Onneksi en päässyt vaan vietin kaksi välivuotta, painostus ympärillä kuitenkin yllytti hakemaan vielä kolmannen kerran jolloin pääsinkin sisään. Siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi ja jo ensimmäisen vuoden loppuun mennessä olin aivan valmis lopettamaan. Kesäksi menin takaisin työpaikkaan josta olin kouluun lähtenyt ja syksyllä en enää palannut kouluun. Nyt oon saanut tehdä töissä juuri niitä asioita mistä nautin ja urapolkuni on eteenpäin, vaikka taskussa on vain lukiotodistus. Elämänkoulu best!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon nyt jälkeenpäin itse tosi onnellinen siitä, etten lukion jälkeen mennyt / hakenut / päässyt suoraan opiskelemaan, vaan tein vuoden duunia. Ensinnäkin en olisi varmaan koskaan kyennyt siihen opiskeluun, ns. paskan duunin painaminen on tehnyt musta hitosti paremman työntekijän ja tajusin sen aikana vähän paremmin mikä on mun juttu. Lukion jälkeen sitä on ihan lapsi vielä, ei sillä että kokisin olevani kypsempi nytkään.

      Mut ihanaa, että sä oot myös löytänyt selvästi suunnan minne oot menossa ja menet sitä pitkin kovaa vauhtia! Yessss!!!

      Poista
  2. Loistavaa tekstiä, itse ihan samassa tilanteessa olleena. Piti lukea maisteriks, ei oo kun amiksen paperit ja valmistumisen jälkeen alakin vaihtui aivan täysin. Pääasia on se, että on onnellisempi ja voi paremmin kun se että kituuttaa siellä koulunpenkillä siksi koska "se on vaan tehtävä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Saat olla ylpeä sun rohkeudesta ja ihanaa, että oot onnellisempi nyt. Mikään koulu, työ tai muu velvoite ei ole niin tärkeää kuin se, että itse voi hyvin.

      Poista
  3. Ei sillä pitäis olla mitään väliä, miten sen määränpään saavuttaa, kunhan sen saavuttaa. Reittejä on monia, on reitti A, reitti B ja reitti C, ja mitä väliä sillä on mitä reittiä käyttää. Niin kauan kun on onnellinen, ei muulla oo merkitystä. Sä oot onnistunu pääsemään kivaan duuniin ilman ylimääräsiä koulutuksia, hitto pääsisinpä mäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep!!!!! Tsemppiä tosi paljon sun reitille ja kiitos! <3

      Poista
  4. Koulutus on usein vain pääsylippu ensimmäiseen oman alan työpaikkaan. Sen jälkeen työnantajia kiinnostaa sun työkokemus, ei sun koulutus ja sieltä hankitut arvosanat. Koulutus on tottakai tärkeää ja joskus välttämätöntä työn kannalta (esim. lääkäri jne.). Kouluttautua voi kuitenkin niin monella muullakin tavalla kuin korkekoulun käymällä. Oon niin ilonen sun puolesta, että kuuntelet itseäsi ja teet sitä, mikä tekee just sut onnelliseks. Kysehän on nimenomaan sun elämästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Inka thank juu!

      Mä oon myös kovin onnellinen sun puolesta, että jaksat panostaa opiskeluun ja voit nauttia siitä myös mun puolesta! Ja tietty se, että oot löytänyt alan mitä haluat opiskella :)

      Poista
  5. Eivät Pekka Haavisto tai Nils Torvalds ole käyneet koulujaan loppuun. Ihan ylioppilaspapereilla he ovat päässeet pitkälle ja hakeneet presidentiksi, joten etköhän säkin pitkälle pääse! Jokaisella on oma polkunsa!

    VastaaPoista
  6. Oot Nelli rohkein mimmi! Pus

    VastaaPoista
  7. Aina elämä ei vaan meekään niin kuin on kuvitellut sen menevän, ja se on ihan okei. Itse en ois voinut ikinä kuvitellakaan itseäni akateemisesti koulutettuna, en edes harkinnut lukion käymistä, kunnes sitten 25-vuotiaana päädyin yliopistoon enkä vois paljon enempää opiskelusta nauttia ja arvosanatkin on ollut parempia kuin hyviä. Jos sulla on mahdollisuus työskennellä unelmiesi työssä ilman koulutusta totta kai kannattaa tarttua siihen ja kartuttaa sitä aina niin tärkeää työkokemusta nyt kun siihen on mahdollisuus! Kouluun ehtii tosiaan myöhemminkin jos siltä alkaa jossain vaiheessa tuntua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mun mielestä kovin inspiroiva kommentti! Oon kuitenkin vasta 21-vuotias, mulla on tässä aika paljon aikaa hakea yliopistoon ja opiskella sit ku oon siihen valmis / tuntuu siltä. Sillon niitä hyviä arvosanoja tulee ja siitä hommasta jopa nauttii.

      Hyvä sinä!

      Poista
  8. Koulutus on ainoa väylä tietyille aloille, esim. sairaanhoitajaksi, lakimieheksi, puheterapeutiksi, sosiaalityöntekijäksi, opettajaksi...

    Mut sit on onneksi aloja, joissa ei tarttee tutkintoa lain mukaan, ja voi just edetä uralla työkokemusta kartuttaen! :) Se on ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  9. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005526857.html

    Tuli postausta lukiessasi mieleen linkin takana oleva suomalainen nainen, joka jätti korkeakouluopinnot väliin ja siirtyi suoraan työelämään ja kappas, nyt hänet on valittu 24-vuotiaana Helsingin kirjamessujen uudeksi ohjelmajohtajaksi. Jos hän olisi valinnut perinteisen akateemisen polun, ei hän olisi vielä edes päässyt työelämään, jos mietitään että yliopisto kestää 5vuotta ja ensikerralla harva pääsee sisään.. :)

    VastaaPoista

contact: nelli.kentta@hotmail.fi

© nelli kenttä. Design by FCD.