6/16/2017

MINUN ENSIMMÄINEN RANNEKELLONI


Olen joskus kertonutkin teille, etten osaa katsoa analogista kelloa. Kyllähän mä sitä jotenkin osaan katsoa, mutta mulla on todella hankala hahmottaa sitä ja siksi sen ymmärtämisessä menee aina suhteellisen pitkään. Tämän takia minun ranteessani ei ole koskaan kelloa näkynyt. Mä taidan pitää sitä myöskin jollain tapaa aikuisuuden merkkinä, kuten plussakorttia ja farmariautoa, ehkä siksi olenkin niitä molempia vältellyt. Plussakortin ja farmariauton jätän tulevaisuuteen, mutta nyt olen siinä pisteessä elämäni kanssa, että uskallan käyttää kelloa. Enkä ihan sellaista muovista lasten leikkikelloa, vaan ihan oikeaa kelloa. Sellaista, mitä aikuiset ihmiset käyttävät. 

Mun ja Furlan Valentina-kelloni kuherruskuukausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Molemmat ovat onnellisia ja vilkuilevat useasti toisiaan. Suojelen häntä tarkasti ja silittelen välillä huomaamattani hänen pintaansa. Vähän sellaista hipsuttelua ja ujoa flirttailua koko ajan. Kyllä te tiedätte. Minun ja kelloni välillä tämä kaikki on kuitenkin huomattavasti vähemmän kiusallista kuin minun ja poikien välillä. Ehkä mun todella siis pitää vaihtaa pojat kelloihin. 

Halusin kellon olevan mahdollisimman simppeli, olematta kuitenkaan tylsä. Siksi valitsinkin tämän kuvissa olevan yksilön ja lemmenlomamme jälkeen olen ollut erittäin onnellinen valintaani. Se on kaunis ja elämäni ensimmäinen oikea kello. Sitä katsomalla voisin myös vihdoin olla ajoissa kaikkialla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi