2/17/2017

HUONO HETKI TALVIPUUTARHASSA


"Oli ihana käydä Talvipuutarhassa pitkästä aikaa. Kasvit tekee mut automaattisesti tosi onnelliseksi ja siellä on joka kerta sellainen tunnelma joka rauhottaa huonojakin päiviä. Tää oli ihana aloitus lauantaille. Nukuin pitkään, hoidin muutaman asian ja menin perheen kanssa käymään Talvipuutarhassa."

Todellisuudessa mulla oli ihan järjettömän paska päivä. Itketti siitä asti kun aamulla silmäni avasin, oli nuha ja suoraan sanottuna vitutti jokainen asia mikä tuli eteen. En saanut moneen tuntiin itseäni revittyä sängystä ylös, raahauduin postiin ja siinä matkalla valutin muutamat kyyneleet. Näytin omasta mielestäni rumalta ja varmaan haisin pahalle. Talvipuutarhassa itketti ja kiukutti, vaikka olinkin siellä oman perheeni kanssa. Väsytti ja kukatkin näyttivät jollain tavalla rumalta. 

Mä ihan oikeesti olin kirjoittamassa tollasta tekstiä näihin kuviin, mikä tossa alussa on. On tosi helppoa sosiaalisessa mediassa valehdella tilanteista ja luoda illuusio siitä, että elämä on yhtä suurta sateenkaarta ja kimalletta. Todellisuus kuitenkin oli se, ettei tossa hetkessä ollut mitään onnellisuuden häiväystäkään, vaikka muutaman tunnin päästä taas alkoi hymyilyttämään. Välillä vaan on huonoja hetkiä ja myös niistä saa kertoa blogiin. Asiat mitkä näyttävät aurinkoiselta, eivät ehkä ole niin aurinkoisia. Kivojen kuvien takana ei aina ole kivaa fiilistä. 

4 kommenttia:

  1. Ihana Nelli! Just näin, some ei ole sama kuin todellisuus ja paskoistakin päivistä saa (ja pitää!) puhua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Samaaa mieltä oon sun kanssa!

      Poista
  2. Sä oot Nelli maailman ihanin! Just tätä rehellistä postaamista kaipaisin enemmän blogimaailmaan.

    Pus! <3: Jasu
    http://www.stoori.fi/the-what/

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi