1/08/2017

MIKSI MÄ HALUAN OLLA SINKKU

"Niin sulla ei varmaan vieläkään ole ketään"
"Eiks sua kyllästytä ku oot niin yksin?"
"Sä oot niin kaunis. Miks sä sitten oot sinkku?"
"Miks et vaan alkanut seurustelee sen kanssa? Se olis tehnyt sulle niin hyvää."


Mä oon ollut sinkku monta vuotta. Olen sen ajan ollut yhteiskunnan mielestä ihan yksin. Mun viimeisin parisuhde päättyi tosi kamalalla tavalla, eikä sen jälkeen kiinnostanut sitoutua yhtään keneenkään. Tajusin pian, ettei minun tarvitse juosta kukasta kukkaan, eikä hyvän elämän edellytyksiin kuulu poikaystävä, kuten aikaisemmin luulin. Oikeestaan tajusin, ettei mun tarvitse sitoutua keneenkään muuhun kuin itseeni. Kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei ole.

Mun luonteeseen kuuluu se, että tarvitsen paljon tilaa. Siis todella paljon. En koe olevani tilivelvollinen kenellekään omista tekemisistäni, paitsi ehkä äidille. En koe olevani millään tasolla riippuvainen läheisyydestä, enkä ole ihan varma mitä läheisyydestä ajattelen muutenkaan. Kompromissien tekeminen ei houkuta, enkä muutenkaan kaipaa ketään viereeni joka yöksi nukkumaan. Tykkään kovin nukkua äksänä keskellä parisänkyäni. Sitoutuminen aiheuttaa lähinnä kylmiä väreitä.


Tämän tajuamisen jälkeen elämä on ollut huomattavasti helpompaa. Ei ole tarvinnut väkisin etsiä ketään tai kaivata käsi kädessä kävelyä, jota olen muutenkin kyllä aina inhonnut. Elämää voi elää yksin, olematta kuitenkaan yksin. En tietenkään tuomitse ihmisiä, jotka eron jälkeen löytävät viikon päästä uuden poikaystävän, mutta kyseenalaistaisin ehkä sen, osaavatko he elää lainkaan yksin itsensä kanssa. Mun mielestä ihminen ei voi olla täysin valmis tasapainoiseen parisuhteeseen, jos ei ensin osaa olla yksin. Toisaalta, mitäpä minä tietäisin tasapainoisesta parisuhteesta tai parisuhteista edes ylipäätään. En mitään. 


Mä oon täysin okei sen kanssa, että tällä hetkellä haluan olla sinkku. Asia saattaa muuttua vaikka heti huomenna. Eihän sitä koskaan tiedä. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku haluaa olla parisuhteessa. Aika monella läheiselläni tuntuu kuitenkin olevan jonkin sortin ongelma sen kanssa, etten mitään Martti-Petteriä kaipaa vierelleni. Näin juuri erästä ystävääni, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Heti alkoi pitkä selitys mimmin uudesta poikaystävästä ja siitä, miten ihana se on. Olin tosi onnellinen hänen puolestaan siihen asti, kunnes sieltä tuli pahoittelut siitä, etten minä tunnu koskaan saavan poikaystävää. Mun mielessä kävi kaikki mahdolliset rumat ja ilkeät lauseet, mutta totesin vaan siihen, että niin. Harmi. 

Yleensä mä tipun joidenkin kavereideni elämästä sen jälkeen, kun he taas alkavat seurustelemaan. Usein erotessa minua taas kaivataan. Tässä huomaa kavereiden ja ystävien eron. Se tuntuu kuitenkin aika kurjalta. Toisaalta nyt syksyn ajan olen ollut epäsosiaalisempi kuin vuosiin ja keskittynyt vain itseeni, opiskeluun ja projekteihin joiden ympärillä elän. Se on oikeestaan tehnyt mut tosi onnelliseksi. Sinkkuna oleminen tekee mut just nyt tosi onnelliseksi. Jos se tekee jonkun mielestä musta itsekkään niin fine, oon mielelläni sellainen. 

KUVAT: Maria Autio

11 kommenttia:

  1. oon seuraillut sua somessa jo ties kuinka kauan ja oot kyllä uskomattoman huippu tyyppi! hämmästyn edelleen tavastas kirjottaa ja tämän postauksen luettuani tuntuu että sait muutettua mun ajatukset sanoiksi. rakastan yli kaiken postaustasi, jossa vertasit avokadoja ihmisiin ja se oli suuren suuri oivallus myös mulle. kiitos että kirjoitat!

    VastaaPoista
  2. et ehkä itse ymmärräkkään miten monella tapaa inspiroit varmasti monia sun lukijoista, ainakin mua! jatka just noin! :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava kirjoitus, allekirjoitan joka kohdan! Oon miettinyt sinkkua sanana... Mun mielestä se on jotenkin "leimaava" tai negatiivinen. Sellanen, että ei olisi tyytyväinen tilanteeseen :D
    Itse vasta muutaman kuukausi sitten erosin pitkästä parisuhteesta ja voi luoja tää on kivaa! Parasta kun voi nukkua 160 senttisellä sängyllä vaikka poikittain, kukaan ei nillitä miksei tiskit oo koneessa tai miksi kävelen sisällä kengät jalassa ja vaatteita löytyy akselilta eteinen-parveke.
    Oot huikee mimmi, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  4. Totta! Mun entisessä kaveriporukassa oli niitä, jotka olivat aina kähmimässä sitä poikkistaan... niiden takia se porukka aikoinaan alkoikin karttaamaan mua, sitten myöhemmin toisen tapauksen takia mut jätettiin kokonaan ulkopuolelle ja jättäydyin samasta syystä koulusta. En aio antaa niille ikinä anteeksi, heidän takia koko viime vuoteni meni pilalle ja samoiten opintoni.

    Mun piireissä oli myös niitä, jotka valitti sen takia etten alkanut seukkaamaan niitten kaa. Kiitti vaan, mutta tarviin tilaa enkä teidän kähmimistänne...

    T: Tuleva sossurotta vastoin tahtoaan.

    VastaaPoista
  5. Niin asiaa koko teksti! Itsekin sinkkuna saan kuulla jatkuvasti joiltain seurustelevilta kavereiltani sääliviä kommentteja "surullisesta" tilanteestani. En vain ilmeisesti itse osaa pitää tilannettani niin surkean surullisena. Musta on myös tärkeää erottaa sanat "yksin" ja "yksinäinen" toisistaan. Yksin voi olla olematta yksinäinen, enkä todellakaan käsitä miksi parisuhdetta pidetään elämässä onnistuneen ihmisen mittana. Ei se parisuhde nyt mikään saavutus ole, olet vain sattunut löytämään sen oikein tyypin jonka kanssa haluat olla.

    VastaaPoista
  6. Vitsit että tykkään sun kirjoituksista. Saako sulle tulla juttelemaan tästä aiheesta? (jos saa, niin missä) Kipeästi kaipaisin jotain elämää mullistavia neuvoja. (Ahdistaa.)

    VastaaPoista
  7. Tulit vastaan kaverin tinderissä, suosittelin swipeemään oikeelle. :)

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä ihmiset jotka haluu parisuhteen vaan sen statuksen, rakasta ja hyväksy mut jne. pakosta on paljon itsekkäämpiä, kuin sinkut jotka on omasta päätöksestään yksin. Ja parisuhteeseen liittyy aina se pieni itsekkyys, en usko et on olemassa täysin epäitsekästä rakkautta. Mut tää on vaa yks näkökulma. Siistii et tartut tälläsiin aiheisiin ja laitat jengin miettii asioita eri kanteilta. Guud job girl :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon että voi rakastaa ehdoitta ja vilpittömästi ilman itsekkyyttä. Uskon että siinä vaiheessa kun oikeasti löytää ihmisen jonka kanssa kaikki natsaa ja loppuelämä tämän henkilön kanssa ei kuullosta pahalta niin ei pitäis olla enää itsellä väliä. Siinä mielessä siis että sä et mene itsesi takia naimisiin vaan sen toisen ihmisen takia. Jos hankkii puolison sen takia että joku passaa sua, on vakioreikä, se tuo turvaa tai lohtua tai mikään syy missä pointti on oma hyöty niin musta ei pitäisi mennä naimisiin tai olla kenenkään kanssa muutenkaan. Mä tahdon tavata jonkun joka on ihmisenä upea, rakastaa jotain niin paljon että sattuu, tahdon että pelkästään katse saa miettimään että onko tuo ihminen jotain taikaa. Tietysti tää toimii vaan jos molemmat ajattelee näin ja omistautuu toisilleen. Kuulin tämän joskus vanhemman ihmisen suusta kun häneltä kysyttiin miten on pysynyt yhdessä kaikki ne vuodet ja se jotenkin kolahti mulle.

      Poista
  9. Hah, mulla on ihan sama juttu. Oon ollut nyt VIISI vuotta sinkkuna, ja onneksi olen päässyt jo siitä voivottelusta eroon (paitsi perheen sisällä)... klassisin oli mummin sukujuhlissa "Onko susta tullu lesbo kun ei ole poikaystävää", juuh.

    Mut ihmetyttää tää ihme paniikki mikä ihmisillä tulee, kun ollut vaikka vuoden sinkkuna. Tinderi laulaa, vähintään kahdet treffit bookattu joka viikolle ja pakkovaansaadajoku. Itte olen jo "luovuttanut", tai en tiedä voiko sitä sanoa luovuttamiseksi. Olishan se kiva tavata joku, mut sit sen tosiaan pitää olla huikee - koska itelläki taustalla tosi kusinen suhde. Ja musta on tosi tärkeä oppia olemaan yksin ilman että tuntuu yksinäiseltä ja olen kyllä saavuttanut sen. Kyllä se joku sitten tulee vastaan jos on tullakseen - vaikka en kiellä että varsinkin kun jengi alkaa pariutumaan (mikä havaittavissa esim nyt), niin iskee semmoinen yksinjäämisen ahdistus enemmänkin kavereista kun itse parisuhteesta. :D

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi