1/02/2017

KUN ON VAIN PAKKO PÄÄSTÄ POIS


Mä rakastan Helsinkiä. En haluaisi asua missään muualla kuin kantakaupungissa ja nautin suunnattomasti siitä, että ikkunani alapuolella kolisee spora. Muutin Helsinkiin neljä ja puoli vuotta sitten, enkä vaihtaisi sitä päätöstä mihinkään muuhun. Yksinkertaisesti rakastan sitä kaupunkia ihan järjettömästi. Silti, kaiken sen rakkauden keskellä se kaupunki välillä ahdistaa. Ahdistaa siis todella paljon. 

Kasvoin Raumalla, mun lapsuuden koti on meren rannalla ja oon tottunut siihen, että kun ei halua nähdä ihmisiä, ei tarvitse nähdä ihmisiä. Nykyään mun kaveripiiri asuu suurimmaksi osaksi Kalliossa, missä minäkin asustan, ja niihin tai tuttuihin törmää aina siellä liikkuessa. Sellaisina päivinä kun ei jaksaisi nähdä ketään, ei edes tuntemattomia ihmisiä, on aina yhtä ärsyttävää törmätä johonkin puolituttuun Alepan kassalla. Merta olen kyllä kaivannut Helsingissä asumisen aikana, sillä Helsingissä se ei näytä läheskään niin kauniilta kuin Raumalla. Vielä enemmän olen kaivannut kuitenkin sitä rauhaa, vaikka haluankin asua keskellä Kalliota ja rakastan sitä kaupunginosaa enemmän kuin mitään muuta.

Onneksi Raumalla on koti jonne aina voi lähteä pakoon kaupungin vilinää ja olla vain ihan rauhassa. Juuri nyt olen ollut täällä yli viikon pakomatkalla hyvin ansaitulla lomalla ja enää ei ahdista palata takaisin kaupunkiin. Kuitenkin nämä ovat niitä hetkiä kun muistan, että oon pikkukaupungin tyttö. Nyt, eilen ja aina. 

1 kommentti:

  1. Pistit miun tunteet aika hyvin tähän. Muutin Itä-Suomesta Helsinkiin elokuussa ja olen ollut nyt äitini luona lomailemassa pari viikkoa. Paluu Helsinkiin ahdistaa, vaikka rakastankin sitä kaupunkia niin paljon.

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi