1/31/2017

ELÄMÄ TAMMIKUUSSA


Tämän kuukauden aikana olen syönyt varmaan rehellisesti sanottuna sata mandariinia / klementiiniä. Musta tuntuu, että kohta muutun itse sen määrän takia mandariiniksi. Oon alottanut uimassa käymisen, mikä on ollut tosi terapeuttista. Tunti päivässä ihan vaan puhumatta ja ajattelematta mitään tekee tosi hyvää. Edes tunti sitä aikaa kun ei ole edes mahdollisuutta selata sosiaalista mediaa. Tunti niin, ettei kukaan voi tavoittaa. Suosittelen. 

Oon tehnyt paljon töitä, nukkunut liian vähän, yrittänyt syödä terveellisesti, uskaltanut luistella ensimmäistä kertaa vuosiin (paljastus: harrastin joskus ringetteä) ja saanut hieman elämääni kasaan. Syönyt kuitenkin monta pussia sipsejä, ihan vaan siksi koska ne ovat niin hyviä. Samalla ehkä parsinut joidenkin muiden elämiä kokoon ja yrittänyt hoitaa hommat kuntoon. Tammikuu oli hyvä.

1/30/2017

UUNISAARI JA YSTÄVYYDESTÄ


Hankkikaa ystäviä, jotka lähtevät täysin spontaanisti järjettömässä myrskyssä ottamaan valokuvia saareen. Hankkikaa ystäviä, joiden kanssa voi istua kahvilla neljä tuntia niin, ettei kumpikaan huomaa ajan kuluvan. Hankkikaa ystäviä, jotka suunnittelevat hulluja projekteja sellaisella energialla, että sitä voi vain ihailla. Hankkikaa ystäviä, jotka tykkää teistä just semmosina kuin te olette ja joille voi kertoa niitä synkimpiä ja kipeimpiä salaisuuksia. Ihan huolettomasti. 

1/24/2017

HUH HUH HUH HUH


Mulla on ollut hiljaisuus täällä blogissa, mikä on ollut mun mielestä aika oikeutettua. Alotin viime viikolla työharjoittelun Ylellä, tarkemmin sanottuna Yle Kioskissa ja se on heittänyt elämän aika uusiksi. Toi on ihan mun juttu ja oon tosi onnellinen tosta duunipaikasta, koska tein sen eteen töitä suoraan sanottuna ihan helvetisti. Päätin joskus syksyllä, että heitän mun sosiaalisen elämän ja kaiken muun toiselle sijalle ja teen vaan kaikkeni, että vuodesta 2017 tulee ihan uskomaton. No, siltä tämä vuosi ainakin vaikuttaa tähän mennessä. 

Jaksakaa pysyä mun matkassa, kyllä mä kohta taas aktivoidun! Pitää vaan löytää rytmi uudelle työlle, blogille ja nukkumiselle. 

Oon kuitenkin tosi onnellinen. Toivottavasti sinäkin. 

1/08/2017

MIKSI MÄ HALUAN OLLA SINKKU

"Niin sulla ei varmaan vieläkään ole ketään"
"Eiks sua kyllästytä ku oot niin yksin?"
"Sä oot niin kaunis. Miks sä sitten oot sinkku?"
"Miks et vaan alkanut seurustelee sen kanssa? Se olis tehnyt sulle niin hyvää."


Mä oon ollut sinkku monta vuotta. Olen sen ajan ollut yhteiskunnan mielestä ihan yksin. Mun viimeisin parisuhde päättyi tosi kamalalla tavalla, eikä sen jälkeen kiinnostanut sitoutua yhtään keneenkään. Tajusin pian, ettei minun tarvitse juosta kukasta kukkaan, eikä hyvän elämän edellytyksiin kuulu poikaystävä, kuten aikaisemmin luulin. Oikeestaan tajusin, ettei mun tarvitse sitoutua keneenkään muuhun kuin itseeni. Kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei ole.

Mun luonteeseen kuuluu se, että tarvitsen paljon tilaa. Siis todella paljon. En koe olevani tilivelvollinen kenellekään omista tekemisistäni, paitsi ehkä äidille. En koe olevani millään tasolla riippuvainen läheisyydestä, enkä ole ihan varma mitä läheisyydestä ajattelen muutenkaan. Kompromissien tekeminen ei houkuta, enkä muutenkaan kaipaa ketään viereeni joka yöksi nukkumaan. Tykkään kovin nukkua äksänä keskellä parisänkyäni. Sitoutuminen aiheuttaa lähinnä kylmiä väreitä.


Tämän tajuamisen jälkeen elämä on ollut huomattavasti helpompaa. Ei ole tarvinnut väkisin etsiä ketään tai kaivata käsi kädessä kävelyä, jota olen muutenkin kyllä aina inhonnut. Elämää voi elää yksin, olematta kuitenkaan yksin. En tietenkään tuomitse ihmisiä, jotka eron jälkeen löytävät viikon päästä uuden poikaystävän, mutta kyseenalaistaisin ehkä sen, osaavatko he elää lainkaan yksin itsensä kanssa. Mun mielestä ihminen ei voi olla täysin valmis tasapainoiseen parisuhteeseen, jos ei ensin osaa olla yksin. Toisaalta, mitäpä minä tietäisin tasapainoisesta parisuhteesta tai parisuhteista edes ylipäätään. En mitään. 


Mä oon täysin okei sen kanssa, että tällä hetkellä haluan olla sinkku. Asia saattaa muuttua vaikka heti huomenna. Eihän sitä koskaan tiedä. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku haluaa olla parisuhteessa. Aika monella läheiselläni tuntuu kuitenkin olevan jonkin sortin ongelma sen kanssa, etten mitään Martti-Petteriä kaipaa vierelleni. Näin juuri erästä ystävääni, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Heti alkoi pitkä selitys mimmin uudesta poikaystävästä ja siitä, miten ihana se on. Olin tosi onnellinen hänen puolestaan siihen asti, kunnes sieltä tuli pahoittelut siitä, etten minä tunnu koskaan saavan poikaystävää. Mun mielessä kävi kaikki mahdolliset rumat ja ilkeät lauseet, mutta totesin vaan siihen, että niin. Harmi. 

Yleensä mä tipun joidenkin kavereideni elämästä sen jälkeen, kun he taas alkavat seurustelemaan. Usein erotessa minua taas kaivataan. Tässä huomaa kavereiden ja ystävien eron. Se tuntuu kuitenkin aika kurjalta. Toisaalta nyt syksyn ajan olen ollut epäsosiaalisempi kuin vuosiin ja keskittynyt vain itseeni, opiskeluun ja projekteihin joiden ympärillä elän. Se on oikeestaan tehnyt mut tosi onnelliseksi. Sinkkuna oleminen tekee mut just nyt tosi onnelliseksi. Jos se tekee jonkun mielestä musta itsekkään niin fine, oon mielelläni sellainen. 

KUVAT: Maria Autio

1/06/2017

RAVINTOLASUOSITUS: DATE + KALE


Mä en ollut käynyt vielä kertaakaan Kampin viidennessä kerroksessa sen remontoinnin jälkeen, enkä meinannut edes tunnistaa paikkaa kun sinne vihdoin menin käymään. Olin siellä siis melkein kaksi vuotta töissä, mutta nykyään tuttujen käytävien ja kulmien sijaan siellä on upouusi ravintolakortteli. Käväistiin ihanan Joannan kanssa syömässä DATE + KALE:ssa, mikä on mulle (ja varmasti suurimmalle osalle muistakin) täysin uusi tuttavuus. Terveellistä ja ravitsevaa vegaanista ruokaa tarjoileva rafla nousi kertaheitolla mun suositeltavien mestojen listalle. 

Tossa kuvassa on meidän annokset, eli "yoga pot" ja "coconut curry", jotka molemmat olivat jokaisen sentin arvoisia. Ruuassa maistuu se, miten terveellisistä ja hyvistä raaka-aineista se on tehty, sekä miten hyvää sen syöminen oikeesti tekee fyysisesti ja henkisesti. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kyllä te tiedätte. Ihanat astiat, ihana sisustus ja ihanaa ruokaa. En mä taida keksiä yhtään mitään huonoa sanottavaa. Seuraavaksi haluan mennä tonne aamiaiselle syömään jonkun huipun smoothie bowlin.

Hauskaa miten paljon terveellinen ruoka ravintolassa motivoi myös syömään terveellisesti kotona. Pakasteranskalaiset, teidän aikakautenne on nyt päättynyt. 

1/05/2017

WINTER MAKEUP INSPIRATION

Kokosin mun tämän talven inspiraatiolistan vaatteista yhteen postaukseen (klik) ja nyt on meikkien vuoro. Diggailen edelleen paljon mattaisista huulipunista, nudeista ja suhteellisen neutraaleista sävyistä. Nyt oon kuitenkin alkanut lämpeämään myös kiiltäville huulipunille, mitä olen koko elämäni ajan inhonnut. Jostain syystä ne ovat alkaneet näyttämään mun silmissä yllättävän kivalle. Tämä ihmetyttää itseänikin suuresti. 

Edelleen tummat ja vahvat kulmakarvat viehättää, mutta ei enää niin luonnottoman näköisinä. Laatikoiksi piirretyt kulmat ovat alkaneet näyttää tyhmiltä ja luonnollisen tuuheat paljon paremmalta. Tää on tietenkin mun säälittävien ja vaaleiden kulmakarvojen kannalta erittäin huono juttu. Oon niitä värjännyt useasti, mutta ne eivät yksinkertaisesti kasva tuuheiksi. En tiedä miten niistä saisi loihdittua luonnollisen näköisesti tuuheat, paksut ja kauniit. Jos jollain on jotain vinkkiä niin otan ne mielellään vastaan. Nyt tyydyn vain piirtämään ja vahvistamaan niitä surullisena.

Highlightereihin oon jäänyt ihan koukkuun, kuten varmaan moni muukin viime vuoden aikana. Tällä hetkellä meikin kulmakiviin kuuluu se, että naama ja varsinkin poskipäät hohtaa kuuhun asti. Naurattaa sen mattaisen meikkipohjan väsääminen, kun kuitenkin heti sen jälkeen tunkee sitä kiiltoa niin perkeleesti, ettei sitä enempää mahdu.



Tämän syksyn ja talven aikana olen innostunut taas luomivärien käyttämisestä. Viimeksi niitä olen naamaani sutinut silloin, kun olin vielä emo. Silloin kelpasi vain se mustin mahdollinen luomiväri ja sitä piti olla kulmakarvoissa asti. En edes vitsaile. Kumpa vitsailisin. Nyt kuitenkin lämpimät, vähän kimaltelevat ja neutraalit värit näyttävät mun silmään tosi kivalle luomissa. Mun pitäisi vaan opetella laittamaan niitä, mutta ehkä se on tämän talven operaationa. 

1/04/2017

VUODEN EKA ASU


LIPPIS: ONLY HUPPARI: Monki TAKKI: Zara HOUSUT: Adidas KENGÄT: Adidas

Etsin yhtenä päivänä kaikista mahdollisista liikkeistä vaaleanpunaista hupparia. Sellaista vauvan pyllyn väristä. Kriteereinä mahdollisimman suuri koko, ei vetoketjua, ei logoja tai mitään muutakaan. Semmosta ei yksinkertaisesti koko Helsingin keskustasta löytynyt. Sitten bongasin tämän hupparin Monkista. Tää on vähän lilaan päin menevä, eli tavallaan kuten paleltunut vauvan pylly. Kelpaa hyvin. 

1/03/2017

LUPAUKSIA VUODELLE 2017

- Yritän pitää itsestäni paremmin huolta. Sekä henkisesti että fyysisesti.

- Vietän vähemmän aikaa Netflixin parissa ja enemmän kirjojen. 

- Vietän vähemmän aikaa baarissa ja enemmän ihan vaan kotona. 

- Vietän vähemmän aikaa myrkyllisten puolituttujen seurassa ja enemmän niiden todellisten ystävien kanssa. 


- En haise kokoajan kauheen paljon tuhkakupilta. 

- Teen paljon töitä, mutta en kuitenkaan polta itseäni puhki kuten tein valitettavasti vuonna 2016.

- Urheilen. Ainakin joskus. Ees vähän.

- En käy yksilläkään kiusallisilla treffeillä jonkun hämärän tyypin kanssa jonka oon löytänyt tinderistä. Vuonna 2016 tuli koettua kiusallisimmat treffit IKINÄ, enkä ota enää mitään mahdollisuutta siihen. Siis naurattaa edes ajatella sitä kokemusta.

- Panostan blogiin, kirjoittamiseen, valokuvaamiseen ja kaikkeen siihen mistä tykkään. Teen muutenkin mahdollisimman paljon asioita mistä oikeesti nautin ja välitän. 

- Avaan laskut heti kun ne kolahtaa postiluukusta. Myös ne ikävät. 


- Välttelen Onnibussin vessoja ihan vaan mielenterveyteni takia. Toisaalta uskon sillä välttelyllä olevan myös positiivisia vaikutuksia ihan fyysiseenkin terveyteen. 

- Matkustan jonnekin ja tutustun siellä uusiin ihmisiin. Jos rahat riittää, jonnekin kauas. Jos rahat ei riitä, vaikka Kerava käy. 

- En sekoile niin paljon aamuyöllä ja juo halpaa kaljaa. Halvan viinin kanssa voi tehdä poikkeuksen.

- Autan muita. Ne voi olla ystäviä, ihan täysin tuntemattomia tai vaikka Saimaan norppia. Kuulostaa suhteellisen jeesustelulta, mutta pidän tätä järjettömän tärkeänä asiana tätä vuotta ajatellen. Pitäisi osata antaa enemmän kuin ottaa.


- Opettelen jotain ihan täysin uutta ja astun pois mukavuusalueeltani, sillä siellä syntyy parhaimmat seikkailut ja kokemukset. 

- En haasta niin paljon riitaa keski-ikäisten miesten kanssa baarissa. Mun pitäisi oppia, ettei humalassa väittelyistä jotka koskee maahanmuuttajia tule yhtään mitään. 

- Rakastun. Johonkin juttuun. Vaikka kenkiin. 

Oon ihan valmis. Tervetuloa 2017.


1/02/2017

KUN ON VAIN PAKKO PÄÄSTÄ POIS


Mä rakastan Helsinkiä. En haluaisi asua missään muualla kuin kantakaupungissa ja nautin suunnattomasti siitä, että ikkunani alapuolella kolisee spora. Muutin Helsinkiin neljä ja puoli vuotta sitten, enkä vaihtaisi sitä päätöstä mihinkään muuhun. Yksinkertaisesti rakastan sitä kaupunkia ihan järjettömästi. Silti, kaiken sen rakkauden keskellä se kaupunki välillä ahdistaa. Ahdistaa siis todella paljon. 

Kasvoin Raumalla, mun lapsuuden koti on meren rannalla ja oon tottunut siihen, että kun ei halua nähdä ihmisiä, ei tarvitse nähdä ihmisiä. Nykyään mun kaveripiiri asuu suurimmaksi osaksi Kalliossa, missä minäkin asustan, ja niihin tai tuttuihin törmää aina siellä liikkuessa. Sellaisina päivinä kun ei jaksaisi nähdä ketään, ei edes tuntemattomia ihmisiä, on aina yhtä ärsyttävää törmätä johonkin puolituttuun Alepan kassalla. Merta olen kyllä kaivannut Helsingissä asumisen aikana, sillä Helsingissä se ei näytä läheskään niin kauniilta kuin Raumalla. Vielä enemmän olen kaivannut kuitenkin sitä rauhaa, vaikka haluankin asua keskellä Kalliota ja rakastan sitä kaupunginosaa enemmän kuin mitään muuta.

Onneksi Raumalla on koti jonne aina voi lähteä pakoon kaupungin vilinää ja olla vain ihan rauhassa. Juuri nyt olen ollut täällä yli viikon pakomatkalla hyvin ansaitulla lomalla ja enää ei ahdista palata takaisin kaupunkiin. Kuitenkin nämä ovat niitä hetkiä kun muistan, että oon pikkukaupungin tyttö. Nyt, eilen ja aina.