10/16/2017

VIDEO: MÄ KÄVIN HUISPAAMASSA


Elämässä parhaita juttuja on ne mistä jää hauskin tarina kerrottavaksi. 

10/12/2017

VIISI (5) IHAN PARASTA JUTTUA


Jungle Juice Barin smoothie aamulla, mielellään työ- tai koulumatkalle mukaan otettuna. Mun ehdottomat lempparit on Killer Bee, El Tucan ja Green Frog. Okei, viimeisimpänä mainittua olen ottanut ehkä kaksi kertaa, mutta haluan vain vaikuttaa katu-uskottavalta ja terveelliseltä tyypiltä. Olin vain oikeesti todella järkyttynyt siitä, että joku vihersmoothie maistuu hyvälle. Silti näköjään tällä(kin) kertaa valitsin ton hedelmäpommin mielummin kuin lehtikaalin. Yllätyyyys...


Lisäsin tämän kuvan instagramiin kuvatekstillä: "Pulleat kissat on söpöjä ja arvokkaita, niin myös ihmiset. #loveyourself #bodypositive". Eipä siihen varmaan sitten kummemmin lisättävää. Nää on semmosia juttuja mitä pitäisi jotenkin saada taottua päähän niin pysyvästi, ettei se sieltä koskaan lähtisi enää pois. 


Vähän rauhallisemmat perjantait luotettavien ystävien kanssa. Mun yhtenä tämän vuoden lupauksena oli keskittyä vaan niihin ihmisiin jotka hyväksyy mut täysin omana itsenäni ja jotka rakastavat mua vuodesta toiseen vaikka oon tosi vaikea tyyppi. Tää tehtävä on onnistunut tähän mennessä tosi hyvin.


Kuvassa on kämppikseni Hanna, joka on juuri saanut kaivettua puhelimensa hissikuilun pohjalta. Se tippui sinne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hyvinkin epäonnisesti. Uuden puhelimen kuorissa oli Hannan pankkikortti ja Koneen asiakaspalvelun mukaan sen hakeminen kuilun pohjalta olisi maksanut 400€ kyseisenä päivänä. Päättäväisesti keskellä yötä sidottiin kengännauhalla (....) pastakauha kiinni lattiaharjaan ja sörkittiin sitä kuilua (humalassa) niin, että lopulta se pastakauha tippui sinne pohjalle myös. Apuna kävi joku naapurin mies, joka oli vähintäänkin yhtä humalassa ja koki tehtäväkseen tulla tuijottelemaan ja lähinnä haukkumaan Hannaa tunariksi. Se se kyllä on. 

Seuraavana aamuna Hanna kävi ostamassa teippiä, pastakauha saatiin sieltä pohjalta ylös ja se teipattiin harjanvarteen kiinni ja uskomattomalla taidolla se puhelin tuli ehjänä, mutta hyvin pölyisenä sieltä ylös. Kuvassa onnellinen omistaja ja väline tähän todella kummalliseen tehtävään.  


Intialainen ruoka ja Gossip Girl. Tilasin sunnuntaina Intialaista ruokaa Woltilla kotiin vain todetakseni sen olevan niin tulista, että sen syöminen sattui. Kestän siis tulista ruokaa luultavasti yhtä hyvin kuin 3-vuotias lapsi. Päättäväisenä (ja nälkäisenä) söin kuitenkin kaiken, enkä näin jälkeenpäin tiedä kuinka hyvä idea se oli. Ei tarvitse varmaan selitellä miltä mun vatsassa tuntui sen jälkeen. Ja seuraavana päivänä.

Sanotaan vaikka näin, että oli hyvin aikaa pelata Candy Crush Sagaa vessassa. 

10/11/2017

VIDEO: 10 FAKTAA MINUSTA (JOTA ET TIENNYT)


Mun järjetön avainnippu, lapsuuteni kummallisin harrastus, ongelma Korkeasaaren kanssa ja höpötystä vähän kaikesta mahdollisesta. Julkaisin siis eilen uuden videon missä kerron 10 faktaa itsestäni ja eksyn jatkuvasti aiheesta. 

Jos tykkäät, voit tilata mun kanavan täältä. 

10/10/2017

PARI SANAA SUIHKUSANDAALEISTA


HATTU: Brixton ANORAKKI: R-Collection SANDAALIT: Adidas

Näytän vähän siltä, että olisin lähdössä oikeesti purjehtimaan, enkä vain seiso kiusallisesti jonkun muun ihmisen veneen edessä. Tätä vaikutelmaa horjuttaa kuitenkin se fakta, että jalassani on suihkusandaalit ja seison vesilammikossa. Todella kätevää. Joka kerta kun laitan suihkusandaalit julkiselle paikalle, nään päässäni äitini pyörittelemässä silmiään. Siihen todellakin on aihetta, onhan toi oikeesti hiton typerän näköistä. 

Ongelmana on se, etten edes uskalla käyttää noita sandaaleita uimahallissa, jossa niitä siis kaiken järjen mukaan pitäisi käyttää, koska pelkään jonkun vesijuoksevan mummelin varastavan ne kuitenkin altaan reunalta. Tässä vaiheessa voin sanoa, että nyt tiedän mistä puhun ja väittää ihan täysin hyvällä omatunnolla vesijuoksevia vanhuksia pedoiksi. 

Yhtenä kertana joku mummo varasti mun juomapullon ja siemaili sitä ihan tyytyväisenä porealtaassa. Toisena kertana joku vanha mies tuli kertomaan miten viereisellä radalla juokseva Sirpa on psykopaatti. Tähän hänellä oli vartin perustelut, joita mun piti kiusallisesti kuunnella altaan reunalla. Olen todistanut myöskin riitaa ohuemmasta vesijuoksuvyöstä, löylyjen heittämisestä ja toisten ohittelusta vesijuoksuradalla. Thank god kukaan ei ole vielä hukkunut. 

Oikeesti kaikki mummot ja papat eivät ole petoja ja varasta mun sandaaleja altaan reunalta. Ehkä jonain päivänä pystyn luottamaan uimahallin omituiseen ilmapiiriin. Siihen asti kuitenkin käytän noita kenkiä muissa tarkoituksissa kuin jalkasienen suojaamisessa.

10/08/2017

VIIMEISEN SEITSEMÄN PÄIVÄN AIKANA OLEN...

...vieraillut Kallion uudessa Lidlissä joka kerta kun on vain siihen ollut mahdollisuus. Jos ruokakauppaan on mahdollista rakastua, niin mulle se on nyt virallisesti tapahtunut. Oikeesti suosittelen sitä kauppaa jokaisella sieluni osalla, sillä musta tuntuu, että siellä on kaikkea mahdollista mitä ihminen vain voi keksiä tarvitsevansa. Hauskaa, että näissä kuvissa mulla on vielä kaiken lisäksi lainassa äitini takki, joka on ostettu Lidlistä. Musta on kuoriutunut Lidlfan96 ja ihan syystä! 


...istunut yhteensä 8h bussissa ihan sen takia, että pääsin pariksi päiväksi Raumalle moikkaamaan äitiä & kissoja. Onnibussissa istumisesta on tullut mulle harrastus, jonka kuitenkin haluaisin lopettaa mahdollisimman pian. Ei tää ihan niin mukavaa hommaa ole. Harmi ettei Raumalle junat vielä kuljeta ihmisiä. 

...juonut kaksi (2) pulloa viiniä. Molemmat olivat pahoja. 

...katsonut jälleen kerran Enkelit ja demonit ja fiilistellyt tulevaa joulua Roomassa. Päätettiin nimittäin sanoa joulukuussa heipat Suomelle ja lähteä Italiaan viettämään kyseistä juhlaa. Oon NIIN fiiliksissä siitä.


...päättänyt myöskin lähteä tammikuussa Prahaan toverini Hannan kanssa. Oltiin muutama vuosi sitten kahdestaan Amsterdamissa juhlimassa mun syntymäpäivää ja nyt vihdoin voidaan lähteä ulkomaille juhlimaan Hannan synttäreitä. Praha valikoitui kohteeksi noh, koska siellä on halpaa ja se on vaan hiton siisti mesta.

...joutunut olemaan koko päivän ajan märillä sukilla, koska en vieläkään muista olla laittamatta kuvassa näkyviä Adidaksen lenkkareitani (Adidas NMD R2) sateella jalkaan. 


...katsonut todella paljon Paratiisihotellia ja ihmetellyt kyseisen formaatin koukuttavuutta. Ihan kamalaa katsottavaa se siis on, mutta jollain kummallisella tavalla siihen jää koukkuun ja pahasti.

...katsonut myöskin entisen lempielokuvani Alpha Dogin ensimmäistä kertaa vuosiin ja todennut sen olevan ihan surkea. En tiedä miksi siitä olen yläasteella niin paljon tykännyt, koska nyt lopetin sen katsomisen kesken. Kaikista pahimpia pettymyksiä tuo asiat joiden olettaa olevan jotenkin tosi uskomattomia. 


...saanut tosi kivan työtarjouksen loppuvuodelle, mikä piristi koko viikon tunnelmaa. 

...juhlistanut kaveriani joka julkaisi kirjan. Pienenä mainoksena sitä saa esimerkiksi täältä. Vitsi miten ylpeä sitä saa olla päivittäin omista kavereistaan, sillä ne tekee tosi siistejä juttuja aina. Ne myös inspiroi mua päivittäin tekemään itse siistejä juttuja ja pyrkimään aina parempaan omissa tekemisissäni. 


...syönyt kolmena päivänä tortilloja. Mulla on niiden kanssa joku ongelma tällä hetkellä, sillä päädyn aina tekemään illalliseksi niitä. Ne on vaan yksinkertaisesti liian hyviä ja helppoja tehdä! Nyt syön niitä niin paljon, että kyllästyn enkä enää halua edes ajatella tortilloja. Tämän saman kohtalon kokivat mm. pestopasta, mozzarella-pestopatongit, sienipasta, NUUDELIT ja yhdet tietyt Rainbow:n suklaakeksit. 

...varannut pitkästä aikaa tatska-ajan! Enää tarvitsee viikko odotella neulan alle pääsemistä. Yök. Tarkoituksena on täyttää käsivartta muutamalla kuvalla ja toistaa sama joulukuun alussa. Ehkä alkuvuodesta 2018 on suurin piirtein koko vasemman käden iho peitettynä. Sitten voikin siirtyä seuraavaan raajaan. 


...ollut ensimmäistä kertaa viikkoihin aidosti iloinen, enkä vellonut pelkästään epätoivossa yksin. Tää syksy on aina niin hiton hankalaa aikaa. Veikkaan, että suurin osa tätä tekstiä ruudun toisella puolella lukevista ihmisistä ymmärtää sen mistä puhun. 

10/06/2017

PIENELLÄ PAKOMATKALLA

Kuvasin tiistaina videon mun päivästä, jossa ei oikeestaan tapahtunut yhtään mitään. Tää oli varmaan vuosisadan mainospuhe, mut totta se on. Mä myös videon lopussa puhun itse siitä, miten kyllästynyt oon uskottelemaan ihmisille sosiaalisessa mediassa elämän olevan pelkästään siistien tapahtumien jatkuvaa sarjaa. Ei se sitä oikeesti ole. Välillä on just tälläisiä päiviä jotka vietät puoliksi Onnibussin epämukavalla penkillä ja puoliksi kissoille leperrellessä.


Voit tilaa mun kanavan täältä. 

10/04/2017

MUSTAN FARKKUTAKIN ELEGANSSI


Parasta just nyt: Kuvissa näkyvä musta farkkutakki, jonka ostin ihanalta Nadjalta kuukausi sitten. Muita takkeja en sen jälkeen ole käyttänyt oikeestaan lainkaan. Toi natsaa kaiken kanssa yhteen niin hyvin. 

Kysymyksenä just nyt: Kuvissa näkyvä reuhka, jota hiuksiksi voisi myös kutsua. En ole siis värjännyt hiuksiani käytännössä kahteen vuoteen ja niille pitäisi nyt vaan yksinkertaisesti jotain keksiä. Kokonaan blondi? Tumma? Polkka? Kertokaa mulle teidän ehdotus!

Huonointa just nyt: Kuvissa näkyvät silmäpussit, jotka ei lähde pois enää millään. Stydeimmällä peitevoiteella saan tummimmat kohdat piiloon, mutta itse pusseja ei niin vaan saa naamasta revittyä irti. 

9/26/2017

NYT NIITÄ KUULUMISIA

Tässä samalla kun olen pohtinut blogini tulevaisuutta oon myös pohtinut sitä, millaisia postauksia haluaisin eniten tehdä ja mikä blogin yleinen suunta on. Musta tuntuu että suurin osa blogeista on nykyään järjettömän ammattimaisia (eikä siinä ole mitään pahaa) ja sellainen tavallinen hömppä on jäänyt kokonaan pois. Itsehän olen sen verran Ulla Taalasmaa, että muiden ihmisten elämä kiinnostaa. Paljon. Joten tästä syystä mä avaan teille vähän mun elämää ja sitä, mitä se on ollut viimeisen kuukauden aikana. 
En ole jaksanut panostaa ulkonäkööni mitenkään. Suurimmaksi osaksi olen kulkenut mustassa XL-kokoisessa hupparissa ja juoksuhousuissa ympäriinsä. Eikä ne juoksuhousut edes ole motivoineet minua lenkkeilemään, mutta ehkä ne kohta vaikuttavat jotenkin maagisella tavalla ja poistavat tämän hetken laiskuuden. Olen harkinnut liittyväni uudelle salille, jos saisin silloin lisää motivaatiota urheiluun. Nyt kun illat pimenee, jää vähän liian helposti vaan sohvalle makaamaan ja katsomaan Paratiisihotellia. Kyllä, oon siihen todella koukussa. Ei edes hävetä myöntää, enkä ihan tiedä miksi pitäisikään.  
Ihana Maria! Maria on ollut nyt ainoita kavereita joiden kanssa on tullut vietettyä kunnolla aikaa viimeisen kuukauden sisällä. Tutustuttiin vuosi sitten, enkä rehellisesti sanottuna ole tavannut ketään tyyppiä pitkään aikaan jonka kanssa klikkaisi niin hyvin kuin Marian. Vitsi miten paljon rakastan sitä, että ympärillä on tyyppejä jotka on lahjakkaita, kunnianhimoisia ja ahkeria. Toi mimmi on hyvä esimerkki sellaisesta.
Kallion kaupunginosa on mun elämäni suurimpia rakkauden kohteita, enkä usko muuttavani sieltä vielä pitkään aikaan pois. Mulle kuitenkin on viimeisen kuukauden aikana tullut jotenkin vähän ahdistus omaa kotia kohtaan. Eikä ehkä niin vähääkään. Olen yli viisi vuotta asunut eri kämppisten kanssa ja ensin tuli se, että tarvitsen oman huoneen oven ja nyt vuorossa taitaa olla oma ulko-ovi. Se on aika pelottavaa. Ennen kun kukaan ehtii vetää mitään johtopäätöksiä, mulla ja mun maailman hölmöimmällä kämppiksellä Hannalla ei ole mitään riitaa. Mulla vaan on ollut koko tämä vuosi sellainen olo, että haluaisin asua ihan vaan yksin. Se vain ei ole Helsingin kantakaupungissa mitenkään halpaa hommaa. Yli 700-800€ about 20m2 yksiöstä tuntuu aikamoiselta ryöstöltä. 
Tämän takia olen asunut vähän siellä sun täällä viimeisen kuukauden aikana. Suurimmaksi osaksi olen oleillut vähän lähempänä keskustaa mun siskon kodissa. Sen työ on sellaista, että se on puolet kuukaudesta pois kotoa, joten olen siellä saanut asustaa ihan yksinäni. Onneksi meillä on mun siskon kanssa niin hyvät välit, että se on ollut sille enemmän kuin ok. Muutama viikko poissa sieltä omasta kodistani on auttanut mua selvittämään päätäni tosi paljon. Nyt on vähän helpompi taas olla. 
Oon tehnyt aika monta isoa hankintaa ihan yllättäin, kuten uusi Macbook Pro ja se Canonin kamera mistä kerroinkin viimeisimmässä postauksessa. Sillä kameralla muuten nämäkin kaikki kuvat on otettu. Ihmettelen vain näiden huonoa laatua bloggeriin ladatessa, koska en enää keksi mitä teen bloggerin suhteen väärin. Jos jollain on jatkuvasti sama ongelma, vaikka pienentää kuvat oikean kokoiseksi ja pitää huolta tiedostomuodoista, niin saa kertoa ehdottomasti vinkkejä! Tän kanssa taistelu on aika turhauttavaa ja ainakin mun tietokoneen näytössä nää edelleen näyttää sumeilta. Höh. Mut bloggaamista ja töiden tekemistä helpottaa tosi paljon uusi ja toimiva tietokone, minkä kanssa vietetään tällä hetkellä kuherruskuukautta. 
Hiusten värjääminen kokonaan omalla värillä, tai muutamalla asteella vaalentaminen houkuttaa just nyt. Kukapa olisi koskaan uskonut sitä, että jonain päivänä mulla on tavoitteissa mahdollisimman luonnollisen väriset hiukset. Niille siis jotka eivät ole olleet messissä kovinkaan kauaa, mun hiukset olivat vuosia vaaleanpunaiset ja mun identiteetti muodostui aika pitkälti niiden ympärille. On ollut tosi kummallista ymmärtää, etten enää edes voisi kuvitella itselläni sateenkaaren värisellä tukalla. Tää on nyt varmaan sitä aikuistumista. 
Semmosta. Kertokaa mulle tykkäättekö enemmän asiapostauksista, vai kurkkauksesta siihen normaaliin arkeen ja kuulumisiin? 

Mulle nää on kaikista luonnollisimpia ja on välillä kiva vaan julkaista kasa satunnaisia valokuvia. Tuotteiden suositteleminen, yhteistyöt ja asupostaukset kuuluu tosi vahvasti blogiin, mut se jää jotenkin niin tylsäksi ilman sitä tavallista arkea siellä välissä. 

9/25/2017

VIDEO: MEIKÄLÄISEN VAPAAPÄIVÄ

Kuten viime postauksessa kerroin, ostin kameran jolla olisi tarkoitus tehdä sujuvammin videoita. Kyseessä on Canon Powershot G7 X Mark II, josta mulla ei toistaiseksi ole mitään pahaa sanottavaa. Hirmuisen kätevä pienen kokonsa takia ja kuvan laatu yllätti mut tosi positiivisesti. Sitten vielä kun sitä oppisi vähän paremmin käyttämään, niin homma on aika hyvin paketissa!


Video sisältää mm. tuskastelua koulutehtävien parissa, viinillä käymistä ja snadia pohtimista blogin jatkamisesta. Näitä on tulossa lisää, joten toivottavasti tykkäätte! Musta on kiva valottaa ihan normaalia elämää, kuten meikittömänä ja rähmät silmissä olemista ja todella sotkuista kotiani. Semmosta se on, välillä ei todellakaan huvita siivota tai elää jossain muualla kuin sängyssä. 

Tilaa mun kanava tästä.

9/20/2017

IHAN PUHTAALTA PAPERILTA

Täällä mä nyt oon, aika pyyhityllä paperilla. En väitä, ettenkö olisi muka miettinyt blogia viimeisen kolmen kuukauden aikana, jolloin tänne en ole kirjoittanut. Oikeesti mietin sitä ja tätä kaikkea sometouhua tosi paljon. Päätin tossa heinäkuussa, että jossain vaiheessa syksyllä kun jaksan, tulen tänne kirjoittamaan pitkän yhteenvedon kaikesta, hyvästit blogimaailmalle ja poistan koko paskan. Kuitenkin pari viikkoa sitten mulle laittoi yksi lukija instagramissa pitkän viestin siitä, miten ikävä sillä on mun postauksia. Sen viestin johdosta mä tajusin, että niin on mullakin. 
Oon oikeestaan vasta viimeisen puolen vuoden aikana käsittänyt sen, että mua seuraa netissä ihan oikeita ihmisiä. Kuulostaa tosi typerältä, mut sillon kun ne seuraajamäärät näkee vain numeroina on aika hankala käsittää niiden olevan jotain eläviä olentoja ruudun toisella puolella. Sellaisia jotka puhuu toisilleen, tekee asioita ja tuntee ihmisiä. Sellaisia jotka kirjoittaa keskustelupalstalle sun olevan ruma kun olet lähikaupassa ilman meikkiä. Sellaisia jotka tulee baarin vessassa ilmoittamaan sulle, että olet tosi ärsyttävän olonen tyyppi. Mut myöskin sellaisia jotka kirjoittaa sulle pitkän viestin ihan vaan piristämään sun päivää, jotka tulee festareilla halaamaan ja jotka kertoo sulle Monkin sovituskoppien jonossa, että noi farkut varmaan sopis sulle tosi hyvin. 

Aika kummallista. Teitä siellä ruudun toisella puolella on kuitenkin aika hiton paljon, enkä mä tiedä ketä te olette tai millaisia te ootte. Tiedän vaan sen analytiikan ja datan mitä saan kävijöistä ja tykkääjistä, mut se ei paljoa kerro. Tapasin just kesällä tytön joka oli lukenut mun blogia niin pitkään, että muisti mun emoajat ja pakottavan tarpeen muokata kaikki kuvat keltaisiksi (sos). Mä en kuitenkaan tiennyt siitä mimmistä yhtään mitään. 
Oikeesti se syy miksi en ole edes ahdistuksissani uskaltanut kirjautua blogin tunnuksille sisään on myös se, että mun elämässä on tapahtunut kesän aikana tosi paljon kaikkea. Ihan järjettömästi siistejä juttuja ja sitten tietty vastapainoksi niitä vähemmän siistejä juttuja. Mun elämäntilanne on muuttunut täysin, eikä kaikki asiat ole menneet ihan niin kuin mä itse suunnittelin. Mulla on siis aina ollut tosi vaikeaa hyväksyä sitä faktaa, ettei kaikki aina mene kuten päässäni olen ajatellut niiden menevän. Oli kyse sitten positiivisista tai negatiivisista asioista. 

Mä kuitenkin kirjoitan varmasti pian tänne siitä, että mä nykyään opiskelen ammattikorkeassa (jep????) ja teen työkseni kaikkia sellaisia juttuja mitä en oikeen vielä edes itse ymmärrä. Ajattelin vain tulla nyt avaamaan blogin takasin. Mut siis summa summarum: oon vaan vähän kyseenalaistanut itseäni ja sitä mitä tällä hetkellä haluan tehdä. Kaikki siis oikeesti ihan hyvin, toivottavasti myös teillä on!

Ps. Mulla on uus kamera minkä ostin videoiden kuvaamiseen, eli niitä myös on tulossa ja pian! 

5/08/2017

ONKO KAIKKIEN PAKKO HALUTA LAPSIA

Mä en halua lapsia. Ainakaan biologisia. En ole koskaan halunnut, enkä luultavasti koskaan tule haluamaan. Se on yksi ainoita isoja asioita, mistä olen aina ollut samaa mieltä. Mun mielipide saattaa tietenkin muuttua, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä, mutta ainahan se on mahdollista. Varsinkin se, että joskus adoptoisin jonkun lapsen saattaa hyvinkin olla mahdollista. Maailmassa kun on loputtomiin lapsia, joilla ei ole perhettä tai jotka ansaitsisivat niin paljon parempaa. Silti, en vain usko millään, että tämä erittäin vahva mielipiteeni lapsien saamisesta muuttuu. 

Mun mielipide ja päätös ei enää perustu siihen, että vihaisin lapsia. Tosin inhosin lapsia silloinkin kun olin itse lapsi. Enää en inhoa ja jotenkin kuvittelen, että saattaisin olla jopa ihan hyvä äiti. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku muu haluaa lapsia, enkä pidä niitä ihmisiä millään tasolla huonompina kuin itseäni. Ymmärrän sen, miksi ihmiset haluavat lapsia ja perustaa perheen vallan mainiosti. Mä en vain halua lisää lapsia tähän maailmaan. Piste.


Maapallon ja ihmisten tilanne on huolestuttava, eikä sen tilanteen pahenemiseen näy mitään loppua. Olemme ylikansoitettu planeetta, eikä kukaan voi kieltää sitä. Eriarvoistuminen kasvaa, köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu, öljy loppuu ja jääkarhut hukkuu. Sitäkään kukaan ei voi kieltää. Mikäli tutkijoita uskoo, maapallon tila heikkenee huomattavasti vuoteen 2050 mennessä, jos ihmiset jatkavat nykyistä elämäntapaansa. Lajien sukupuutto, tehotuotanto, ekosysteemien katoaminen, ympäristön saastuminen, ihmisten kulutustavat, väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Keksisin loputtomiin syitä, miksi maapallon tilanne on huolestuttava ja miksi en halua tänne enää yhtään enempää ihmistä. Onhan tää planeetta nyt oikeesti tosi paska keissi. 

Muutamien terveydellisten syiden vuoksi en ole edes varma, olisiko mun järkevä hankkia lapsia. Vahvasti periytyvät sairaudet kun on suhteellisen ikäviä, enkä tiedä kestäisikö mun moraali sitä, että minä olisin jollain tasolla syypää oman lapseni sairastumiseen. Enkä edes tiedä voinko itse saada lapsia. Monet tuntuvat ajattelevan, että se on itsestäänselvyys. Ei se ole.

Lopulta kaikista eniten omaan lapsettomuuspäätökseeni vaikuttaa se, etten vain yksinkertaisesti nää tulevaisuutta, jossa minulla olisi omia lapsia sisältävä perhe. Olen kuullut loputtomiin lauseita "kyllä sitten kun sun biologinen kello alkaa tikittää" ja "olet niin nuori edes miettimään tuota asiaa", mitkä kerta toisensa jälkeen vaan suoraan sanottuna vituttavat. Ne tuntuvat siltä, ettei minulla saisi olla omaa päätöstä kehostani ja elämästäni, vaan pitäisi vain mennä valtaosan mukana niiden yhteiskunnan normien mukaisesti. Ihan kuin elämäni ei voisi olla kokonainen ilman sitä, että olisin vaginastani pullauttanut yhden olennon tähän maailmaan lisää. 

Luin aamulla Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen tästä asiasta (klik) ja siitä inspiroituneena päätin avata myös oman suuni. Nämä ovat isoja asioita, enkä koe olevani mielipiteeni kanssa yksin. Nämä ovat myös todella henkilökohtaisia asioita ja tämä teksi onkin luultavasti yksi henkilökohtaisimmista mitä olen koskaan kirjoittanut. Mun mielestä asioista on kuitenkin tärkeä puhua, vaikka ne olisivatkin vaikeita. 

Summa summarum, minä en halua lapsia. Ja se on ihan okei. 

5/04/2017

MAJOITTUMINEN TUNTEMATTOMIEN IHMISTEN KANSSA REISSUSSA - MILLAISTA SE ON?


Kööpenhaminan reissulla majoituin ensimmäistä kertaa dormissa, jossa oli siis 12 ihmiselle paikka nukkua. Ei se jännittänyt, mutta en vain tiennyt mitä siitä voisi odottaa. Budjettireissaajalle dormissa nukkuminen on ehdottomasti paras vaihtoehto, koska sillä säästää oikeesti tosi paljon. Mulle viisi päivää tuolla maksoi satasen ja muutaman euron siihen päälle, mikä ei mun mielestä ole kovinkaan iso summa hyvästä yöpaikasta. Ainakin jos vertaa hotelleihin.

Mulla oli huonetovereina 11 miestä, tosin yhtenä yönä sain nauttia erään kiinalaisen tytön seurasta. On tietty erikseen mimmien ja jäbien dormeja, mutta mulle ei ollut asialla mitään väliä, joten otin vaan mixed roomin, mihin pystyi majoittumaan sukupuolesta riippumatta kuka vain. Oli tosi kivaa ja suhteellisen rauhallista. Muutamien tyyppien kanssa ystävystyttiin ja erään huonekaverin kanssa käytiin jopa yhdessä bailaamassa. Mulla sattui hyvä tuuri, joskin eräs miehistä kehitti muhun jonkun suunnattoman rakkauden. Se oli vähän kiusallista, mutta siitä selvittiin. Tosin, se edelleenkin lähettelee mulle tekstareita.

Kaiken kaikkiaan suosittelen dormissa majoittumista tosi paljon, varsinkin jos ei ole mitenkään erityisen mukavuudenhaluinen. Huoneissa on kuitenkin kaapit, (kannattaa muistaa se lukko ottaa mukaan matkaan, sillä mä melkein unohdin sen..) joihin tavarat saa turvaan muilta. Ei siis tarvinnut pelätä varastelua tai mitään muutakaan. Tietenkin joillekin ihmisille on helpompaa nukkua kuorsaavan kuoron vieressä ja joillekin vaikeampaa. Mä koin sen kuitenkin aika helpoksi, koska olin aina yöllä niin väsynyt, että uni tuli heti. Ainoana miinuksena oli tietenkin se, että eli aika pitkälti muiden päivärytmissä. Yöllä tullessa takaisin huoneeseen, ei voinut laittaa valoja päälle, vaan kännykän valossa piti yrittää etsiä hammasharjat ja muut. Aamulla heräsi aikalailla silloin kuin muutkin.

Oli kuitenkin erittäin kivaa ja dormissa majoitun kyllä jatkossakin! Isot suositukset Urban Houselle, joka sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta, on täynnä hyvää porukkaa ja erilaisia huoneita! 

5/02/2017

BLOGIMAAILMA PELOTTAA, ONKO SE PILALLA?


TAKKI: Kämppikseltä varastettu, eli luultavasti Uffista REPPU: Marimekko KENGÄT: Vans HAME: ????

Sinä aikana kun olen pitänyt blogia, (ja ottanut säälittäviä asukuvia tai ainakin niiden yrityksiä) koko blogimaailma on muuttunut täysin. Ei sillä, ettenkö nauttisi suunnattomasti niistä kauniista kuvista, jotka näyttävät olevan suoraan muotilehdestä repäistyjä. En jaksa kuin nostaa hattua niille, jotka niitä jaksavat viikosta toiseen taikoa tänne internetin maailmaan. Viimeistellyt asut ja täydelliset sijainnit näyttää kuvissa ihan jumalattoman kauniilta ja niitä on ihana katsoa. Mua kuitenkin häiritsee ja mietityttää ne jollain tavalla suuresti. Enkä taida olla ainoa. 

Mä aloin lukemaan blogeja melkein kymmenen vuotta sitten sen takia, että niiden avulla oli kiva kurkata toisten elämään. Oli kiva nähdä mitä vaatteita he pukivat jonain päivänä töihin ja oli mielenkiintoista katsella jonkun ihmisen elämää vähän kuin ikkunan läpi. Kuulostaa aika hullulta stalkkerilta, mutta sehän on yksinkertaisesti se syy, miksi jotkut blogit menestyvät ja jotkut eivät. Ihmisiä pitää kiinnostaa se henkilö. Se on myös tärkein tekijä mikä saa minut lukemaan blogeja. Ei ne täydelliset kuvat ja uskomattomalta vaikuttava elämä, vaan persoona sen kaiken takana. 

Blogimaailma on nykyään niin siloteltu, että se luo tietenkin paineita. Lukijoille, mutta myös kirjoittajille. Totta kai pitää omistaa medianlukutaitoa ja ymmärtää, ettei kenenkään todellinen elämä näytä samalta kuin blogin tai instagramin virheettömissä kuvissa. Mua kuitenkin huolestuttaa se, että jos mulle tulee niistä välillä edelleen jonkinlainen alemmuuden tunne, niin millainen tunne niistä olisi tullut mulle 12-vuotiaana? Mä kuitenkin opiskelen media-alaa ja olen kasvanut blogien parissa. Mun pitäisi kyllä tiedostaa niiden valheellisuus täysin. 

Millainen tunne niistä tulee nyt 12-vuotiaille? Tajuaako ne, ettei suosituimmat muotibloggaajat aina näytä virheettömiltä? Näkeekö ne sen, että jotkut muokkaavat kuviaan todella rajulla kädellä? Miten paljon koko blogimaailma muokkaa niiden lapsien itsetuntoa ja kauneuskäsitystä? Tuleeko niille se fiilis, että niidenkin pitäisi pumpata huulet täyteen ja laittaa täytettä silmäryppyihin heti kun siihen vain on mahdollisuus?

Se, miten media tekee itsetuntopaineita ei ole mitenkään uusi asia. Kuitenkin mitä enemmän olen seurannut bloggaajia, jotka esimerkiksi Youtuben kautta ovat saaneet niitä hyvin pieniä ihmisiä seuraajikseen, olen miettinyt asiaa paljon enemmän. Hyvin pienillä ihmisillä kun on tapana idolisoida toisia ihmisiä. Sillon kun idolisoi, tulee sokeaksi sen toisen ihmisen tekemisille. Näen kuitenkin bloggaajat ja julkkikset huomattavasti eri asioina mitä tähän asiaan tulee, koska on paljon helpompi ymmärtää Kylie Jennerin elämän olevan suhteellisen epänormaalia ja hänen kuvansa julkisuudessa todella kapeaksi. Bloggaajat ja vloggaajat ovat kuitenkin helposti lähestyttävämpiä ja samaistuttavia henkilöitä, joten uskoisin niiden elämästä tulevan paljon helpommin tietynlaisia paineita kuin Kardashianien. Eihän ne ole miljonäärejä ja koko maailman tuntemia henkilöitä. Ne ovat vain suomalaisia ihmisiä jotka kuvaavat ja kirjoittavat.  

En todellakaan sano, että täydelliset asukuvat, instagramin hienosti asetellut ruokakuvat ja muka rennosti pellavalakanoissa pötköttely olisivat mitenkään vahingollisia muille ihmisille. Mä tykkään katsoa niitä ja varmasti moni muukin tykkää. Mua vain pelottaa se, että miten paljon pidemmälle blogien silottelun voi viedä. Milloin näistä katoaa se alkuperäinen idea, vai onko se jo kadonnut?

Näissä kuvissa mun anorakki on niin tiukasti kiinni, että mun kaksoisleuka näyttää aika mielettömältä ja pää laatikolta. Vikassa kuvassa mulla on muovipussissa soijatikkuja, joita olin metsästänyt pakastealtaista viikkoja. Ne teki mut tosi onnellisiksi. Tältä minä näytän ja minussa on aika paljon virheitä. Mut hei, kenessäpä meissä ei olisi? 

KUVAT: Joanna Suomalainen

4/28/2017

ANORAKKINEN TYTTÖ


LIPPIS: Supreme ANORAKKI: R-Collection FARKUT: Dr. Denim REPPU: Marimekko SUKAT: Marimekko KENGÄT: Vans

Anorakit ovat ihania ja rakastan tuota nykyään liian isoa mustaa R-Collectionin täydellistä yksilöä kovasti. Niiden pukeminen päälle ja ottaminen pois on vain sellainen työmaa, etten kovinkaan usein anorakkia päälleni pue. Se päällä kuitenkin on aina sellainen tietynlainen seikkailufiilis, että tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. On olo, että on valmis kaikkeen. 

Puhuin aikaisemmin siitä, miten olen alkanut käymään vaatteitani läpi ja myymään / heittämään pois niitä turhia rättejä. Löysin ihan järjettömän määrän lippiksiä joita en koskaan käytä. Esimerkiksi tota kuvissa näkyvää Supremen lätsää en käytä ollenkaan, vaikka tykkään siitä todella paljon. Nyt se on valikoitunut monena päivänä päähän ja siinä on vähän sama juttu kuin anorakeissa. Tuntuu, että on valmis kaikkeen. 

Mä luon vaatteille paljon tunnetiloja. Esimerkiksi mulla on Karhun harmaat collagehousut, joita käytän vain kun olen surullinen. Siihen surulliseen asukokonaisuuteen kuuluu harmaa suuri huppari, jota voisi mekkona käyttää. Näytän siinä ihan siltä, että olisin karannut vankilasta. En osaa laittaa niitä vaatteita päälleni silloin kun olen onnellinen, koska olen lokeroinut ne surullisiksi vaatteiksi. Tekeekö tätä joku muu? Koska onhan toi nyt ihan naurettavaa. 

Noi kuvassa näkyvät vaatteet ovat kuitenkin iloisia. Onneksi. 

KUVAT: Roosa Kallio 

4/25/2017

MAAGINEN PAIKKA - LATERNA MAGICA

Käveltiin Roosan kanssa viikko sitten Rauhankadulla ja bongattiin pienen antikvariaatin näköinen paikka, johon päätettiin mennä pyörähtämään. Onneksi päätettiin, sillä se olikin maagisin paikka hetkeen. Kirjapinon takana oleva myyjä neuvoi meidät salaiselta tuntuvaan taidenäyttelyyn, kertoi liikkeen historiasta ja oli muutenkin paras asiakaspalvelija jonka olen hetkeen kohdannut. Ihana nainen. 

Luin netistä, että kuvissa näkyvän hyvinkin vaikuttavan näyttelypaikan lattiana toimii Helsingin peruskallio. Ihan hiton siistiä! Nyt oli meneillään Seppo Tuomaalan näyttely "Sinä iltana Fidel lähti pois", joka on dokumentaarinen sarja Kuubasta. Tekijä vietti marraskuun Kuubassa ja marraskuun lopullahan Fidel Castro kuoli, jonka vaikutus sitoi valokuvasarjan ja historian yhteen. Todella vaikuttavia kuvia. 


Paikka on täynnä kirjoja ja niiden läpi käymiseen menisi varmasti päiviä. Nopealla vilkaisulla löysin niin spesiaaleja löytöjä, että päätin mennä paikalle paremman ajan kanssa ihan vain tutkimaan. Laterna Magica on erikoistunut valokuva-, elokuva- ja taidekirjoihin, jotka mulla henkilökohtaisesti ovat aiheina lähellä sydäntä. Siksi se paikka kolahtikin niin kovaa. Tähän saattoi vaikuttaa myös vanhojen kirjojen tuoksu, tunnelma ja meneillään olevat mielenkiintoiset näyttelyt. 

Puhuttiin myyjän kanssa siitä, miten nykynuoret eivät muka lue. Onneksi oma lähipiirini on sen verran kulttuurista ja kirjallisuudesta nauttivaa porukkaa, että minun on vaikea kuvitella miksi joku ei haluaisi lukea. Tulevien kuukausien aikana raahaan varmaan puolet ystävistäni selailemaan kirjoja ja ihailemaan kuulema melkein joka kuukausi vaihtuvia taidenäyttelyitä. Rakastan antikvariaatteja, kirjoja ja taidetta, joten paikan löytyminen oli aikamoinen aarre. Välillä vaan kannattaa mennä tuntemattomiin paikkoihin sisään tutkimaan. Ei sitä koskaan tiedä mitä sieltä löytyy. 

Rauhankatu 7, menkää oikeesti ihmettelemään! 

Ps. Miettikää miten hienona kuvauspaikkana tota mestaa voisi käyttää!

4/12/2017

PYÖRÄILYKAUSI ON VIHDOIN AVATTU


TAKKI: Cubus AURINKOLASIT: H&M MEKKO: Bik Bok KENGÄT: Adidas

Mä ja mun maailman parhain keltainen pyörä ollaan odotettu pyöräilykauden avaamista syksystä asti. Eilen se päivä vihdoin koitti ja siinä pyöräillessäni tajusin tuntevani vihdoin sen todellisen kevään fiiliksen. Sen, että helkkari taas yhdestä talvesta todella selvittiin. 

Vierastan edelleen Helsingissä pyöräilemistä, koska se tuntuu jollain tavalla tosi vaaralliselta. Täällä on huomattavasti enemmän liikennettä kuin rakkaassa kotikaupungissani, jossa on helppo pyöräillä kaikkialla. Pyöräilin koko peruskoulun ajan kouluun ympäri vuoden, oli sitten lumimyrsky tai kaatosade. Kerran oli niin paljon pakkasta, että mun ripset jäätyivät kiinni toisiinsa. Silloin pyöräily oli osa mun jokapäiväistä elämää.

Mua ihan hävettää se miten huono olen liikennesääntöjen suhteen. Löydän itseni useasti tilanteesta, etten edes tiedä missä pitäisi pyöräillä. Mulla tosiaan ei ole ajokorttia, mutta mopokortti löytyy edelleen lompakosta. Siitä kortista ei enää ole mitään hyötyä, mutta sen olisi ehkä pitänyt opettaa mut lukemaan liikennemerkkejä. No ei opettanut. 

Sillon kun täytin 18, mietin kauan ajokortin ajamista. Mä jopa seisoin varmaan puoli tuntia erään autokoulun edessä ja lähdin häntä koipien välissä kotiin. Eihän täällä Helsingissä yhtään mihinkään sitä ajokorttia tarvitse, mutta esimerkiksi töiden kannalta siitä olisi paljon hyötyä. Olisihan se myös aika siistiä osata ajaa autoa. Se on semmosta aikuisten hommaa. Vähän niinku plussakortin hankkiminen. Ehkä sitten jonain päivänä. Nyt kuitenkin kiidän pyörälläni ympäri kaupunkia ja kertaan ne helvetin liikennesäännöt netistä.

© nelli kenttä. Design by FCD.