1/31/2016

VIIMEISET KAKSI KUUKAUTTA

Tämä elämä on ollut niin kummallista myrskyä, ettei blogiin kirjoittaminen ole käynyt mielessä kuin kerran. Se kerta johtikin sellaiseen pyöritykseen, etten olisi millään osannut arvata sitä pyöritystä kirjoittaessani kyseistä postausta. Annoin haastattelun Me Naiset- lehdelle ja kävin ostamassa aamuyöllä falafeliä kumisaappaat jalassa. Nyt mun pitäisi suoltaa tähän jotain lauseita jotka oikeuttaisivat tämän blogitauon ja päästäisivät minut takaisin normaaliin blogiarkeen. En ole koskaan ollut hyvä sellaisessa, joten teen teille listan asioista mitä viimeisen kahden kuukauden aikana olen tajunnut, oppinut ja tehnyt.

- Netflixistä suosittelen ehdottomasti katsomaan Blacklistiä. Ihan uskomattoman hyvä sarja. Mä ahmin kaksi tuotantokautta parissa viikossa ja jäin ihmettelemään sen käsikirjoituksen loistavuutta. 

- Sain tuparilahjaksi Äitiltä Lushin kylpypommeja ja kylpyankkoja. Oonkin lillunut kylvyssä tän kuukauden aikana enemmän kuin varmaan viimeisen kymmenen elinvuoteni aikana. Oma kylpyamme on paras juttu varsinkin kovilla pakkasilla ja rankkojen päivien jälkeen. 

- Vietin ihanan joululoman kotona Raumalla. Sen loman pituudesta kylläkin vastasi aikalailla paperi sairaslomasta joka minulle lätkäistiin käteen puolessa välissä kuuta. Tulee muuten aika lohduton olo kun tuntematon täti sanoo pöydän toisella puolella, ettet ole enää oman pääsi kanssa kykeneväinen töihin. Se loma on kuitenkin lusittu ja tämän kuun aikana olenkin tehnyt enemmän töitä kuin pitkään aikaan. Eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

- Ostin uuden sängyn. Se on varmaan yksi parhaimpia asioita mitä omistan. Oon viettänyt paljon aikaa peiton alla.

- Äskeiseen kohtaan liittyy oleellisesti varmaan se, että päästiin vihdoin ja viimein muuttamaan uuteen asuntoon Hannan kanssa. Kalliossa elämä on maistunut itseasiassa juuri siltä kuin sen oletinkin maistuvan. Joka kerta kun työpäivän jälkeen pääsee kotiin on sellainen utopistisen kiitollinen olo siitä, että itsellä on koti joka myös tuntuu kodilta. Niin ei ole ollut aina ja siksi se tuntuukin niin hyvältä.  


PIPO: Itä HUIVI: Cubus TAKKI: Uff  LAUKKU: Ponkes KENGÄT: Caterpillar

- Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni kohtaamaan lemmikin menettämisen kamaluuden. Meidän vanhin kissa Helmi nukkui pois muutama viikko sitten. Helmi oli paras ensimmäinen lemmikki mitä kukaan meistä olisi voinut koskaan toivoa.

- Mun last-fm:n mukaan (Jota aloin taas käyttämään joulukuun alussa, ihan paras sivusto!!!) oon viimeisen 7pv:n aikana kuunnellut eniten Rauli Badding Somerjokea ja joulukuun alusta lähtien eniten Pyhimystä ja David Bowieta. Jälkimmäisen neron kuolema itketti tässä kuussa aika paljon. 

- Etsin Tinderistä yhtä tiettyä poikaa kolme tuntia. En löytänyt. Yritys oli mielestäni kuitenkin hyvä. 

- Vihis on parhaimmillaan jos sinne väliin laittaa ketsuppia, tomaattia, salaattia, suolakurkkuja ja hiukan chilikastiketta.  

- Oon huomannut, että käytän paljon mielummin muiden ihmisten vaatteita kuin omiani. Ylhäällä olevassa asukokonaisuudessa vain Pipo, huppari ja legginssit ovat alunperin omiani. Kassin omistaja on edelleen mysteeri, sillä kukaan ystävistäni ei ole tunnustanut jättäneensä sellaista kotiini. Takki on kämppikseltä nyysitty yhden röökiaskin hinnalla, kengät laitoin jalkaani sisareni eteisessä ja huivin otin mukaani joskus Äitin huivikorista. Toi takki on muuten musta niin ruma, että se on jo väkisinkin aika hieno. 

- Otin uuden tatuoinnin. Se on saastunut maapallo. Nyt on vain entistäkin pahempi tatuointikuume.

Oikeesti mulla on ollut tosi opettavaiset pari kuukautta. Niin opettavaiset, että näiden kuukausien jälkeen tunnen itseni huomattavasti vahvemmaksi ihmiseksi. Vuosi 2016 on alkanut siis yllättävän hyvin ottaen huomioon kaiken mitä tässä lyhyessä (mutta silti niin pitkässä) ajassa on ehtinyt tapahtua. Hirveesti on tullut kyselyä siitä, meinaanko lopettaa bloggaamisen, mutta en ole vielä sillä tasolla turhautumiseni kanssa. Kyllä tää taas tästä! Kiitos teille, että jaksatte roikkua täällä edelleen mukana. Ootte best. 

5 kommenttia:

  1. Jee tervetuloa takaisin! Ja osanottoni kissan takia, oman rakkaan lemmikin poismeno on yksiä maailman pahimpia asioita :(

    VastaaPoista
  2. Samaistuin tuohon David Bowie-juttuun, sydämeen sattuu pelkkä ajatuskin.

    VastaaPoista
  3. Mun on nyt pakko sanoo, että oot antanu mulle ihan sairaasti inspiraatiota. Seurasin sua aluksi vaan instagramin kautta, koska pidin sun kuvista, mutta vähän aika sitte eksyin kans sun blogiin ja selasin sen yhdellä kertaa läpi :D Vaikutat niin ihanan aidolta ja rohkeelta ihmiseltä, että en voi muuta ku ihailla sua! + sun ansiosta tajusin kuinka viisaita muumit on ja sain sen myötä inspiraatiota myös mahdolliseen tulevaan tatuointiini :3 ja kaiken lisäksi sulla on ihana tyyli ja aivan sairaan siistejä tatuointeja. En yleensä koskaan kommentoi blogeihin, voin melkeempä laskea yhden käden sormilla ne kerrat ku niin oon tehny, mutta nyt mun oli pakko päästä sanomaan nää asiat sulle, koska en oo pitkään aikaan inspiroitunu jostain täysin tuntemattomasta henkilöstä näin paljoa. Keep going girl! ps. tykkäsin sun kirjavinkkaus postauksista tosi paljon, joten olis kiva jos vinkkailisit lisää hyvää lukemista, ja miksei vaikka leffoja tai ihan mitä vaan :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä täällä roikutaan, vaikka ei postauksia usein tuliskaan. Oot niin huippu mimmi kirjoituksies ja kuvies kanssa että ei täältä hevillä pois lähde! :-* Onko muuten sulta ja Venlalta tulossa vielä sitä vastausvideota?

    VastaaPoista
  5. No huh mikä mimmi! Sairaan siisti tyyli. Oon joskus instas sua vissii seurannu mut en tienny et sul on blogiki! Muistan ku mietin kehtaanko jättää instaa kommenttia sulle! haha. Osanotot lemmikistä :( pahin pelko itelläni jos mun dogin menetän.

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi