11/18/2015

RAPUNZELIN PIDENNYKSISTÄ REHELLISESTI

Oon jauhanut täällä useasti siitä, miten yhteistyöt blogimaailmassa arveluttaa mua suuresti ja omalla tavallaan jopa ahdistavat. Mä en todellakaan halua huijata ketään ostamaan mitään, mikä ei oikeasti ole mielestäni ostamisen arvoista. Oonkin nyt muutaman päivän miettinyt sitä, mitä näistä Rapunzel of Swedenin pidennyksistä pitäisi sanoa julkisesti. No, nyt se tulee. 

Mulla on ollut siis kerran aikasemminkin Rapunzelin tukkaa. Se oli kiharaa ja muistaakseni sävyssä 60, sellaista 50cm pituista klipsitukkaa. Tykkäsin siitä, vaikka hiusten sävyttämisen jälkeen ne tukkaan olelliset kiharat katosivat. Niiden joukosta löytyi muutama hius selkeästi muovia, mutta en kiinnittänyt huomiota koko asiaan merkittävästi lainkaan. Olin 16, onnellinen isosta vaaleanpunaisesta tukastani ja ylistin paikkaa kaikille. Suurimmaksi osaksi varmaan senkin takia, että olin niin onnellinen saadessani jotain ilmaiseksi blogini kautta. Se oli uutta ja tuntui kovin jännittävälle. Ne pidennyksetkin mulla on vielä tallessa jossain kaapin pohjalla. Ne ovat sellaista ihan kivaa tukkaa mitä jaksoin käyttää muutaman kuukauden ja sen jälkeen kyllästyin aamuiseen hiustenlaittoon ja ainaiseen kihartamiseen. Muovisuortuvista en koskaan maininnut julkisesti.



Nyt mulla on ollut sellainen järjetön hiuskriisi päällä koko syksyn ajan. Sauma tehdä yhteistyötä Rapunzelin kanssa uudelleen tuli siis erittäin hyvään saumaan ja tilasin sivustolta 40cm pituista tukkaa sävyssä 6001. 6001 on siis kaikkein vaalein blondi sävy ja tiedostin täysin tilatessani sitä, että hius on todella käsiteltyä jo valmiiksi ja siksi sitä pitääkin käsitellä vielä varovaisemmin kuin tummempia pidennyksiä. Ne tulivat muutamassa päivässä perille ilman mitään ongelmaa, tuntuivat paketissa silkkisiltä ja olivat hyvän sävyiset. Muutaman päivän käytön jälkeen totesin niiden kuitenkin sisältävän vähän kaikkea muutakin kuin sitä ihmisen hiusta. Joukosta löytyy selkeästi muovisia hiuksia ja hiuksia, jotka muistuttavat lähinnä karheudellaan hevosen harjaa. Tukka kiiltää luonnottomasti ja latvat harottavat yhden kiharruskerran jälkeen vähän joka suuntaan. Ymmärtäisin tämän jos olisin lämpökäsitellyt esimerkiksi ilman lämpösuojaa tai käyttänyt hiuksiin vääriä aineita, mutta en kuitenkaan koe olevani ihan kaikkein typerin ihminen hiustenpidennysten suhteen.

Mä kuitenkin tykkään hirveesti siitä miltä pitkä tukka taas näyttää päässäni. Musta tuntuu kivalta katsoa peiliin ja jokainen asu on tuntunut paremmalta pitkän tukan saamisen jälkeen. Pitkä tukka siis pysyy, mutta hius saattaa kyllä vaihtua jossain vaiheessa. Rapunzelin paketissa on juuri sopivasti hiusta yhteen päähän ja hiusten pituus oli aikalailla juuri se mitä halusin. Harmi, ettei kyseinen hius tunnu oikeastaan millään tasolla hiukselta. Mun duunikaverilla Vilkulla ( klick ) on ihan sama kokemus saman puljun hiuksista. Muutamia keskustelupalstoja selatessani niin oli aika monella muullakin. 


Mä kiitän käsi sydämellä Rapunzel of Swedeniä siitä, että muistin heidän takiaan miten paljon pidän pitkästä tukasta. Mä kiitän myös siitä, että he halusivat tehdä kämäisen blogini kanssa yhteistyötä. Kiitän sitä työntekijää jonka kanssa kirjoittelin sähköposteja, koska saamani asiakaspalvelu oli erinomaista. Kiitän siitä, että paketti tuli perille muutamassa hassussa päivässä. En vain pysty millään tasolla suosittelemaan tätä hiusta kenellekkään muulle. 

Minun pidennykseni kustantavat 168,99 €. Se on mielestäni aika iso summa rahaa. En halua, että joku siellä ruudun takana tilaisi samat hiukset minun esimerkistäni ja todella käyttäisi muutaman päivän palkkansa tähän tukkaan. Ihan rehellisesti mielestäni tämä ei ole sen arvoista. Tähän loppuun voisin laittaa muutaman linkin tai mainoksen jonka avulla minä saisin jotkut prosentit teidän ostoksistanne Rapunzelin sivuilla. Jätän sen ehkä kuitenkin tällä kertaa tekemättä. 

Onko sulla jotain kokemusta Rapunzelin tukasta? Onko se risuja vai ruusuja? Vai muovia? 

44 kommenttia:

  1. Itsehän tilasin samat hiukset vuoden alussa enkä ole käyttänyt kun muutaman hassun kerran. Ihan samanlaiselta ne oikeestaan näyttää kun mun oikeat hiukset (koska mulla kiiltää ja on ohuet), joten se ei oo ollut sinäänsä ongelma. Mutta en vaan osaa olla pitkillä hiuksillä, koska on tottunut monen vuoden lyhyisiin hiuksiin. Sä kuitenkin näytät aivan mahtavalta sekä lyhyillä että pitkillä hiuksilla! Ihanaa, että joku vihdoin sanoo rehellisen mielipiteensä kyseisistä pidennyksistä. Nostan hattua sulle!

    VastaaPoista
  2. ihan mahtavan suora arvostelu, kiitos tästä! vastaavia sais näkyä enemmänkin blogeissa, joissa paljon yhteistyöpostauksii on. mut pitkä tukka kyl näyttää sulla super hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Olipas mahtavaa lukea rehellinen ja OIKEA arvostelu! Hyvä postaus, hyvä sinä.

    Tuntuu, että kaikki nämä yhteistyöpostaukset ovat nykyään sitä ''ihanat hiukset, ihana kauppa, ihana hinta, ei mitään pienintäkään vikaa missään, ihanat myyjät, ihana tuote, ostakaa kaikki, tässä teille ihana linkki''.

    VastaaPoista
  4. Mun kahdet ensimmäiset pidennykset oli Rapunzelilta, ja on ollut mun mielestä huonointa tukkaa mitä oon ostanut, ja myös kalleinta. Tosi kiva että uskalsit sanoa noin suoraan täällä mitä mieltä olet. Mun mielestä ihmisten pitäs enemmän olla tietoisia siitä että hius on huonolaatuista ja osaksi muovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäki oon ihmetellyt, et miten tää kallein tukka mitä mulla on koskaan ollut on myös sitä huonointa. Ei natsaa. Kiitti!

      Poista
  5. voi eii mun on pakko sanoo että oot niin paljon söpömpi ja omaperäsempi lyhyillä hiuksilla, mut toki kandee tehä niin miltä tuntuu! itekin leikkasin lyhyet ja alussa olin ihan äää öö äää apua mutta nyt tykkään näistä ihan mielettömästi, vaikka kasvatankin vähän pitempiä (jotain puolipolkkaa). pitkät on kivat mut tuntuu et niissä hukkuu massaan (ja ei siinä sinänsä mitään) mut tosi moni mun kaveri on sanonu miten näytän niin erilaiselta ja erottuvalta lyhyillä!:) tää oli kai vaan joku tsemppi, että jos päätätkin ettet halua tilata ite uusia pidennyksiä, et lyhytkin on kiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ei se mua haittaa! Mä tykkään näistä ja se riittää :-) Lyhyt tukka on kans kiva!

      Poista
  6. Mulla aika samantyyppinen mielipide Rapunzelin hiuksista! Nyt yli puoli vuotta ollut käytössä Chloe's hairin klipsit, jotka myös blogiyhteistyönä ja tykkään niistä aidosti niin paljon, että niistä mainitsen lähes joka sivulauseessa ;D .Kohta samasta paikasta saa myös teippejä. Suosittelen, hinta-laatu suhde kohdillaan, ainakin noissa klipseissä joita olen testaillut. Myös B:longin teippihiukset on ollut käytössä muutama vuosi sitten, useampaan otteeseen. Niissäkin hyvä laatu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun siskolla on kanssa just Chloe'sin pidennykset käytössä ja ne kyllä tuntui ihan uskomattoman hyvältä. Vilmaki on ollu tosi tyytyväinen kyseiseen tukkaan, et musta tuntuu et mäkin testaan niitä seuraavaks!

      Poista
    2. Ite tilasin viikko sitte Chloe's hiustenpidennykset. Semmonen clip on sarja koko päähän. Ja en kyllä todellakaan suosittelis niitä kenellekkään. Hius ei kiharru ei sitten millään, luonnoton kiilto, hapsottavat latvat. Tässä mun setissä ei varmasti ollut ainuttakaan aitoa hiusta! Ihan täyttä muovia..

      Poista
  7. Kiitos tästä rehellisestä arvostelusta! :)
    Noita rapunzelin pidennyksiä on näkynyt aiemminkin blogeissa, mutta en muista että kukaan ois niistä mitään negatiivista kirjotellu.. Hämmentävää huomata kuinka joillain ilmeisesti se ilmainen tavara/rahahyöty painaa vissiin sit enemmän vaakakupissa kuin se että kertois rehellisesti tuotteesta :o
    Mutta kivalta noi kuitenkin näyttää :) Sopii sulle hyvin.

    VastaaPoista
  8. arvostan sua nainen päivä päivältä vaan enempi! aito meininki paras meininki!

    VastaaPoista
  9. Mulla on ollut maaliskuusta asti Rapunzelin teippipidennykset päässä, ja oon tykännyt kyllä tosi paljon. Ei mielestäni ole muoviset, käyttäytyy ihan niinkuin oma tukka! Tykkään tosi paljon, ei mitään negatiivista sanottavaa näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kummallista :-D Mut hyvä et sulla kävi hyvä tuuri!

      Poista
  10. Jotenki tuntuu että monet kirjoittaa vaan niitä ruusuja tai muuten vain epärehellisesti. Oon lukenu sun blogin läpi täs muutaman kuukauden aikana ja oon tykästyny sun teksteihin! :)

    VastaaPoista
  11. mikä kiharrin sulla on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku uskomattoman vanha missä ei enää edes mitään merkkiä ole kulumisen takia jäljellä. Ihan perus puikkokiharrin kylläkin!

      Poista
  12. Arvostan tosi paljon sitä että kirjoitat aina yhtä rehellisesti, tämmöisistä yhteistyötuotteistakin, ja laitat omatuntosi ylimääräisten tulojen edelle. Todella ihailtavaa käytöstä! Ja onneksi toi tukka sentään näyttää kuitenkin upealta sulla! Vaikka laatu ja tuntuma ei mitään parasta olekaan niin ainakin kuvassa näyttää ihan luonnolliselta. :)

    VastaaPoista
  13. itse käyttäny ''tekotukkaa'' nelisen vuotta ja rapunzelin klipsipidennyksien hius on täyttä kuraa, mutta esimerkiksi teippihius on hyvää. Samoin olen huomannut, että cybershopin pidennyshius on huonoa, mutta sen selittääkin ehkä halpa hinta. Lush-hairin tukka on kanssa hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassuu miten oon kuullut monelta samaa, että Rapunzelin klipsitukka on paskaa mut teipit on parempia. Käyttääkö ne oikeesti muka eri tukkaa niissä :-D

      Poista
  14. Oonko mä ainoa joka kokee Rapunzelin hyväksi :OOOO Käytössä ollu mustat ja vaaleat useasti.

    Oon niiden klipsien lisäksi kokeillu Luxstylen ja ne on iha kuraa verrattuna Rapunzeliin. Pitänee ehkä ens kerralla kokeilla myös jotain kolmatta ja sitten kertoa kokemukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro kokemukset mitä tahansa kokeiletkin, mua ainakin kiinnostaa :-D !!!

      Poista
  15. jeee MAHTAVAA nelli!
    tässä on yks syy miks oon sun blogia vuosia jo jaksanu lukea, kerrot mielipiteet rehellisesti ja paljoo kaunistelematta. oot huippu!

    VastaaPoista
  16. itse olen aina käyttänyt rapunzelin mustia pidennyksiä ja todennut ne hyviksi, voihan hiuksissa olla eroja sävyjen välillä myös. mutta kestoltaa silti eivät ole mitään huippunumeroita saavia ja samoja kokemuskia latvoissa olen todennut.

    rispektii tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  17. Huippu kirjoitus! Itsellä on ollu vuosien varrella useammat rapunzelin pidennykset, mustasta sävystä ihan siihen vaaleimpaan. Ei ole koskaan ollut hintasta arvoiset, (vaalea) hius rapisee pois, ohenee latvoja kohti reippaasti ainakin 50-60cm pidennyksissä ja lisäksi seassa on ollut selkeästi muovitukkaa. Laadun myös huomaa viikon käyttämisen jälkeen taikka baari-illasta selvinneenä ainakin seuraavana aamuna tukkaa harjatessa. Hinta-laatu suhde on kyllä perseellään enkä usko että enää koskaan tulen tilaamaan myöskään kyseiseltä merkiltä tukkaa. Jos pidennyksiin meinaat laittaa ikinä enää rahaa niin suosittelen sulle DirtyLooksin pidennyksiä, heillä on parasta laatua mitä irtotukista oon löytänyt ja itsellä tälläkin hetkellä päässä heidän hiuksiaan. Plussaa myös super söpöt paketit ja hinta-laatu suhde kohdallaan! :-)

    VastaaPoista
  18. Tiedän sun olevan kiinnostunut eettisistä asioista, joten uskallan vinkata vähän hiusteollisuuden varjopuolista. Mä itse opin nää jutut vasta luettuani Sofi Oksasen uusimman kirjan, Norman, ja ollessani sen julkistamistilaisuudessa.

    Kuulostaa harmittomalta, että ostaa jonkun köyhän tytön tukkaa kehitysmaasta (no ei kyllä oikeasti kuulosta), mutta siihen liittyy paljon ongelmia. Pahimmillaan järjestäytynyttä rikollisuutta ja ihmiskauppaa, vähintäänkin sitä miten köyhät naiset myyvät tukkansa parilla dollarilla ja rikkaat naiset ostavat sen parillasadalla dollarilla.

    VastaaPoista
  19. Oletteko ottaneet huomioon, että Rapunzelilla on kahta laatua original (edullisempi) ja european (kalliimpi). Yleensä kaikki valitsevat edullisemmat eli originallit ja vielä vaaleassa sävyssä. Moni unohtaa myös pidennysten hoidon ja harjaamisen, jolloin hius menee takkuun. Kannattaisi ehkä sinunkin kokeilla european pidennyksiä ja niiden oikeaoppista hoitamista.

    VastaaPoista
  20. Mulla just oli european kiharaiset pidennyksetja raidotetut..4 päivän käyttö ja pesu, kiilto ja kiharuus täydin kadonnu!! Tein reklamaation, mitähän tulee vastaus olemaan..6 v klipsi-pidennyksiä käyttäny joten käsittelen niitä hyvin, hyvillä aineilla ja jo pelkän hinnan vuoksi!! Kukaan tehny reklamaatiota rapunzelille? Mitähän tuleman pitää...

    VastaaPoista
  21. Surkeaa rapunzeliltä

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi