10/05/2015

MAAILMAN HELPOIN AVOKADONUUDELISOTKU

Mä teen suurimmaksi osaksi vain iltavuoroja, eli mun työpäivä alkaa melkein aina kahdelta. Tykkään nukkua pitkään, mutta ennen töitä yritän aina syödä jotain muutakin kuin yhden leivän tai kupin vihreää teetä. Yleensä esimerkiksi Netflixin katsominen vie voiton ja tajuankin taas olevani hirveessä kiireessä. Siksi oonkin yrittänyt myös samalla opetella tekemään nopeita ruokasotkuja siitä mitä jääkaapilla on milläkin kerralla tarjolla. Tänään kävi sen verran hyvä mäihä, että ainekset mun lemppari avokadonuudelisotkuun oli tarjolla ja päätinkin jakaa sen teidän kanssanne. 


Tarvitset tähän: 

Avokadon // tomaatin // nuudeleita // limen // chilikastiketta (mulla oli makeaa koska oon nössö )


En oikeen tiedä pitääkö tämän ohjeita edes selittää. Pilkoin tomaatin ja avokadon vaihtelevalla menestyksellä niin, että osa paloista oli kivan pieniä suuhun laitettavia ja osa paloista oli lähinnä puolet itse tomaatista tai avokadosta. En oo kovin tarkka näiden kanssa. Samalla keitin nuudelit joiden valuttamisen jälkeen heitin puolikkaan limen mehun niihin. Oon jotenkin ihan rakastunut limeen just nyt ja laitankin sitä tällä hetkellä varmaan jokaiseen ruokaani mitä teen. 


Seuraava jännittävä vaihe onkin sotkea nämä ainekset keskenään lautaselle, heittää niiden päälle enemmän tai vähemmän kauniisti sitä chilikastiketta ja pippuria. Mun mielestä avokadon ja mustapippurin yhdistelmä on niin hyvä, että ihan sama missä avokadoa on siellä on mun safkassa myös pippuria. Toisen puolikkaan limestä viipaloin ja tungin vesilasiini. 

Tadaa! Helppoa ja nopeeta. Tän safkan valmistusaika oli vähän päälle 5 minuuttia ja kustannuksetkin vähäiset. Elin ensimmäisen vuoden yksin asuessani lähinnä pelkästään nuudeleilla, mikä oli aika karseeta mutta ihan ymmärrettävää Nelli 16-veeltä. Se oli meinaan ainut ruoka mitä osasin valmistaa. En pystynyt oikeesti syömään nuudeleita pitkään aikaan kunnolla sen yliannostuksen takia, mutta nykyään oon saanut ujutettua ne takaisin mun syömisiin niiden valmistamisen nopeuden takia. Nykyään tosin en enää syö niitä paljaaltaan, vaan heitän jotain niiden kylkeen myös. Useimmiten siihen liittyy jotenkin avokado, koska sitä yritän aina laittaa väkisin muutenkin jokaiseen ruokaani.  

Hei ihanaa viikkoa ruudun toiselle puolelle!

Ps. Näiden ruokapostauksien tekeminen on kivaa.

15 kommenttia:

  1. Ps. Näiden ruokapostauksien lukeminen on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä! Aattelin yrittää tehä näitä kerran viikossa tyylii tästä lähtien!

      Poista
  2. ihan parasta, että oot alkanut päivittää blogia useammin! ehdottomasti yks mun ykköslemppariblogeista. ja ruokaohjeita on tosiaan ollu kivaa lukea, eli en pistä yhtään pahakseni jos niitä tulee lisää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti!!! jes näitä kyllä tulee lisää ku niin moni näistä on digannut :-)

      Poista
  3. ruokapostaukset on erittäin toivottuja munkin osalta!!! ihana blogi :')

    VastaaPoista
  4. Ruokapostauksia toivotaan myös täältä, saa hyviä ideoita :D Muuten, kun värjäsit hiuksesi harmaiksi Wellan sävytteellä, niin vaahdotitko sitä hiuksissa vai laitoitko sellaisena miltei mustana geelinä paksulti tukkaan? Mulla vaahtosi väkisinkin, kun yritin säästellä sitä, ja lopputulos ei ollut täydellisen harmaa :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes hyvä!

      Mä vaahdotin sen ja mulla ainakin tuli tosi hyvä! Tosin ihan tyveen se meni semmosena mustana mömmönä.

      Poista
  5. oot varmaan kuullu sen biisin hesaäijä - keskihesa, ni tuut iha mieleen siitä ku lauletaa raumasta jne :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon :DDD Hahahah osaan kyl samaistuu siihen biisiin aika täysillä..:D

      Poista
  6. Hei mitä toi nuudeli on ku se on tollasta jännän näköstä? :D En oo edes tiennyt että tommostakin myydään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on riisinuudeleita! Kannattaa testaa, tulee vähän vaihteluu!

      Poista
  7. lisää ruokapostauksia! nää on superkivoja vaikka oiski melko yksinkertasii, mut silti saattaa saada jotain ihan uutta inspistä omaan syömiseensä :d varsinki nyt ku alotti duunit niin tarviis usein keksiä just jotain simppeliä ja nopeeta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes joo!! No mä en mitenkään kovin monimutkaisesti ruokaa edes osaa laittaa, joten nää kyl pysyy varmaan aika yksinkertaisina :-D Jes jes!

      Poista
  8. IHAN PARHAITA! Näitä lisää :-)
    Vaikka ohjeet/reseptit ovat yksinkertaisia, mutta täältä on kiva saada pientä inspiraatiota miten tuunata arkisia ruokia. Nuudelit on mun lemppareita ;)

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi