7/30/2015

MAAILMAN PARHAIN VAARI JA MAAILMAN HIENOIN JOPO

En tiedä onko blogin tai sosiaalisen median ylipäätään puolella tullut ikinä ilmi sitä miten läheisiä ollaan mun Äidin vanhempien, eli mun Mummon ja Vaarin kanssa. Mummo ja Vaari ovat mun suurimpia roolimalleja tässä elämässä ja kunnioitan heitä varmaan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Ollaan vietetty lapsuudessa ihan järjettömän paljon aikaa heidän kanssaan ja se määrä rakkautta mitä olen Mummolasta saanut on ollut ihan uskomatonta. Niillä kahdella on sellainen elämänasenne, parisuhde ja arvomaailma mitä saan vain toivoa itselleni siunaantuvan jossain vaiheessa. Voisin hehkuttaa heitä loputtomiin, mutta siirryn ehkä itse asiaan. 


Muutama viikko sitten olin Raumalla käymässä ja Mummolassa selitin jotain Vaarille siitä, miten haluaisin hankkia pyörän Helsinkiin. Vaari tuntee mut sen verran hyvin, että tietää mun saavan päähäni aina jotain tiettyä, joten kysyi multa millaista pyörää olen ajatellut. Kerroin katselleeni kirppareilta vanhan mallista Jopoa ja erityisesti keltaisia yksilöitä. Vaari innostui tästä ideasta ja loppu onkin jo kuvissa esillä. 

Silloin kun menin yläasteelle, mulle piti hankkia uusi pyörä vanhan jäädessä liian pieneksi. Kierrettiin silloin kuusi vuotta sitten Vaarin kanssa Rauman kirpputoreja ja löydettiin sellainen ns. mummopyörä joka yhdessä purettiin osiin, kunnostettiin ja maalattiin just sellaiseksi kuin minä itse silloin halusin. Suurimman osan duunista teki kylläkin Vaari, mutta olin kovin innoissani maalaamisesta ja siitä tulikin mustavalkoraidallinen jota koristi muutamat tähdet. Juuri sopiva siis meikälle emoaikojeni parhaassa vaiheessa. Se pyörä toimii mun pyöränä edelleenkin Raumalla, mutta musta on nyt ihanaa miten mulla on Helsingissä oma pyörä joka on myöskin Vaarin laittama. Se on just sen sävyinen keltainen Jopo minkä halusin ja sillä pystyn vetelemään onnellisena, aurinkoisena ja kiitollisena ympäri Helsinkiä. Vaari on paras. 

7/27/2015

AMSTERDAM - VIDEO



Kokosin tyylikkäästi kaksi kuukautta myöhässä fiilistelypätkän Dameista ja halusin ehdottomasti laittaa sen teillekkin tänne, koska musta tossa on jotain tosi onnellista. Mulla on meneillään ihan järjetön reissukuume ja siksi teinkin profiilin eräänä päivänä viime viikolla Couchsurfing- palveluun. En ole ihan varma sen käyttämisestä vielä, mutta uskoakseni asiat selviää ajallaan. Jos mun lukijoissa on joku joka on sohvasurffaillut ja haluaa jakaa vinkkejä (tai siistejä tarinoita, kokemuksia ja reissuja) niin kommenttiboksistani löytyy rajaton määrä tilaa ja rakkautta teille. Ja tietty kaikille muillekkin.

7/22/2015

ONNEA ON

Onnea on rakeiset kuvat illalta jolloin oli niin kivaa, ettei edes kameran asetukset jaksaneet kiinnostaa. Onnea on tajuta, ettet ole vilkuillut kännykkääsi tuntikausiin koska kaikki mitä tarvitset ovat lähelläsi juuri nyt. Onnea on maata maassa kasassa hipsutellen toisten hiuksia. Onnea on CCR, koska se on ehkä mahtavin bändi kautta aikojen. Onnea on viettää aikaa enemmän läheisen sillan alla kuin kotona. Onnea on sekava retki joen suuhun Joensuussa keskellä yötä tuntemattoman jäbän kanssa kuuntelemaan Leevi and the Leavingssiä. Onnea on päätyä lehteen Robin- barbaran kanssa. Onnea on itku junassa kun kaikki on just nyt niin hyvin.

Onnea on kukkapuskassa istuminen ja keinuissa keinuminen keskellä yötä. Onnea on kaveriporukka jossa voit sanoa mitä tahansa ääneen. Onnea on juokseminen sateessa. Onnea on lyhyt jono päivystyksessä ja niin epämiellyttävä lääkäri, että sen olemus jo alkaa naurattamaan. Onnea on kukkien tuoksu aamuyöllä kävellessäsi kotiin. Onnea on ystävät joilla on hyvä musiikkimaku joka sopii täydentämään tilannetta kuin tilannetta. Onnea on Äiti ja Isi jotka etsivät lääkärin numeron puolestasi ja sanovat vuorosanat valmiiksi.


Onnea on lakanat joissa on Muumien kuvia. Onnea on aamuiset teehetket ja pohdinnat siitä miten kummallista on katsoa tuntemattomia ihmisiä kaduilla ja ajatella, että he ovat jokainen itselleen yhtä tärkeitä kuin minä olen minulle. Onnea on paikka joka muistuttaa tunnelmaltaan Narniaa. Onnea on se kun Alepan kassamies muistaa kaveriporukkasi ostokset ja nauraa yksipuoliselle elämäntavallemme. Onnea on pusut poskelle ja ryhmähalaukset. Onnea on kadonneen sytkärin palaaminen takaisin elämääsi. Onnea on Helsingin leikkipuistojen määrä. Onnea olette te, me, ja kaikki siinä välissä. Onnea on tämä kaikki.

Musta tuntuu juuri nyt siltä, kuin olisin askin viimeinen rööki. Oon se joka on jätetty viimeiseksi, mutta aina sen nähdessään tajuaa miten paljon sitä tarvitsee. Oon ollut aika onnellinen ja toivon, että myös te olette olleet. Jos ette, lähtekää etsimään onneanne. Sitä on kaikkialla ja siitä kannattaa pitää kiinni. 

7/14/2015

HOPEAN TUKAN SALAISUUKSIA

Värjäsin tossa muutama päivä sitten itselleni tutun ja turvallisen vaaleanpunaisen ainakin hetkeksi pois. Tutulla ja turvallisella tarkoitan ehkä sitä viiden vuoden aikaa mitä olen kyseisessä hiusvärissä yhteensä viihtynyt ja sitä miten suuri osa identiteettiäni se typerä hiusväri on. Hassua miten sitä kuvittelenkaan niinkin turhan asian kuin värin mitä päässäni kasvavissa karvoissa on määrittelevän jotenkin sitä kuka olen ja mistä tulen. Kaipasin kuitenkin jotain vaihtelua ja halusin tällä kertaa jotain muuta kuin sateenkaaren värejä hiuksiini. Toisaalta aika kaukana tämäkin siitä luonnollisuudesta on, mutta mun motto on ollut aina vitsillä tai vähemmän vitsillä "Go big or go home" ja luonnollisen vaaleat hiukset vaihtuivatkin valkoiseen. 


Kulutin vaaleanpunaisen suoravärin hiuksistani niin hyvin kuin pystyin syväpuhdistavan shampoon avulla ja heitin siihen jonkun satunnaisen vaalennuksen päähän. Sen jälkeen päivää myöhemmin heitin siihen lämpimän blondiin (lue: keltaiseen) tukkaan tollaisen vaaleista vaalein tuhka värin ja sen jälkeen vielä vaikka mitä hopeamönjiä mitä kaapeista sattui löytymään. Tuloksena on aikalailla valkoinen tai hopea, miten sen nyt ottaa, tukka johon oon jopa ihan tyytyväinen. Ihan hauskaa vaihtelua. Tosin mulla on vähän sellainen olo, ettei mun tukka kyllä tykkää musta vaikka mä siitä tykkäänkin. 

Meillä myydään duunissa Stargazerin suoraväriä sävyssä Silverlook joka on mun mielestä ehkä parasta mönjää tohon harmaan / hopean ylläpitämiseen, mutta nyt suuressa mummotukka-buumissa se on loppuunmyytynä. Onneksi vietän duunissa ihan liikaa aikaa tällä hetkellä, joten olen siellä aina kärkkymässä milloin kyseistä väriä tulee taas liikkeisiin. Aiheeseen sopivasti taidan vielä ajastaa tämän postauksen ja lähteä töihin. Ihanaa viikkoa toverit!

7/13/2015

INSPIRATION I


Menetin yhden pitkäaikaisimman ystäväni viime viikolla. Tein silloin tämän kollaasin oman tumblrini (klick) kuvista ja siitä miten paljon yksinäiset vuoret ja paksut kerrokset maalia ovat minuun kolahtaneet viimeaikoina. En ole ihan varma petyinkö Pyhimyksen kahteen uuteen biisiin tosi paljon vai petyinkö sittenkin vain vähäsen. En ole ihan varma just nyt mistään. Tutustuin tasan kolme vuotta sitten elämäni ehkä mullistavimpaan ihmiseen. Ei ehkä hyvällä tavalla, mutta kuitenkin mullistavimpaan. Haluaisin taas alkaa kirjoittamaan runoja, mutta en uskalla sillä joskus kaikki runoni kertoivat siitä mullistuksesta. Mansikat maistuvat hyvälle ja elämäkin ajoittain, vaikka viime viikko tuntuikin hautajaisilta. Toinen mun hoitokissoista kakkasi eteisen lattialle. Hyvästelin vanhan kämpän jo toiseen kertaan, mutta en vieläkään lopullisesti.

Viimeisen parin kuukauden aikana oon tainnut hyvästellä enemmän asioita, ihmisiä ja olotiloja mitä koskaan ennnen. Tavallaan vihaan hyvästejä, mutta tavallaan vihaan niitä vielä enemmän kuin pelkkä vihata- sana antaa ymmärtää. Huomasin just, että mun Orkidea on kuollut. Pitää hyvästellä varmaan sekin. 

7/05/2015

R U I S R O C K nro. 6

Tänään istuessani junassa matkalla takaisin Helsinkiin, villasukat jalassa ja ääni menneenä, oli aikaa hetki käsitellä Ruisrockia 2015 kokonaisuudessaan. Kyseessä oli mun kuudes kerta putkeen kun näihin karkeloihin osallistun ja mulle siitä on tullut sellainen joka kesän perinne. Meillä oli lasten uima-allas täynnä kaljaa, hetki täynnä rakkautta ja nuoruutta ja onnellisuutta ja vapautta. Uin Disco Ensemblen soittaessa vieressäni lempikappalettani heidän tuotannostaan. Taskumatin kyljessä on kuva Jeesuksesta. Elämä on välillä ihan kreisii jos omistaa pinkin vyölaukun, kultaisen silmän otsassa ja paljon seikkailuhenkeä. 


Paperi T:n keikka oli niin maaginen, että se veti mut sanattomaksi. Heittämällä parhaimpia keikkoja mitä olen koskaan nähnyt erittäin vilkkaan ja villin keikkanuoruuteni aikana. Musta tuntui välillä siltä, että joku olisi hakannut mua henkisesti turpaan, mutta ehkä se onkin juuri se oma juttunsa. Oli parasta huutaa niitä miljoonasti jo kuunneltuja kappaleita minulle erittäin tärkeiden ihmisten kanssa. Oli parasta, että niin moni blogin lukija tuli moikkaamaan ja mietin niitä nättejä sanoja (ja ihmisiä) edelleen. Olavi Uusivirta oli nero kuten aina. Viimeinen kesä itketti kuten aina. Mulla on varpaiden kynsien alla likaa, mutta uskon sen tulleen esimerkiksi hullussa pitissä keskellä hiekkapilveä tai kävellessäni leirinnässä telttamme naapurustossa ilman kenkiä. 


Nyt oon fyysisesti ja henkisesti ihan poikki. Mä muutin päivää ennen Ruisrockia tähän uuteen kämppään ja yritän totutella siihen, että makuuhuoneeni ikkunasta kuuluu ratikan ääniä aamusta iltaan ja ylipäätään nykyiseen elämääni täällä. Laitan jossain vaiheessa teille kuvia tästä kodista, sillä tää on jo nyt keskeneräisenä hurjan kiva! Ruisrock kohteli minua jälleen hyvin ja niin sinäkin.

"Se talvi oli erilainen ku muut talvet
Sä jätät arvet erilaiset ku muut arvet
Kaikki ne balladit jotka kosketti sua
Sanoin pitäväni mut oikeesti ne oksetti mua"