6/30/2015

HELSINKI PRIDE 2015

Tämä vuosi oli ensimmäinen pitkään aikaan kun mulla edes oli mahdollisuus Prideille menoon. Oon aina ollut aikaisemmat vuodet Tuskassa, mutta tänä vuonna mut nakitettiin duuniin eikä Tuskan artistikattaus miellyttänyt mua niin suuresti, että se jäi multa nyt välistä. Olin kuitenkin lauantaina viiteen asti töissä, (sopivasti just asematunnelissa mistä kaikki tuli ostamaan sateenkaarijuttunsa kulkueeseen, oli niin kiire että tuli kyllä ujosti hiki) mutta ehdin hyvin vielä puistoilemaan Priden tunnelmissa. 

Ihan mielettömän rakkaudentäyteinen päivä. Musta tuntui kaikkien ihmisten näyttävän niin aurinkoisilta ja aidosti onnellisilta, että se sama tunne tarttui minuunkin. Niille jotka eivät Prideillä ole koskaan olleet, niin kulkueen jälkeen puistossa on kojuja ja ohjelmaa josta oli nytkin ihana nauttia niin hyvässä säässä kuin lauantaina oli. Harmittaa vähän edelleen, että missasin Anna Puun esiintymisen töissä olemisen takia, mutta söin jotain mielettömän hyvää Afrikkalaista kasvissafkaa ja se korvasi aika hyvin Anna Puuta. 


Totuushan on se, että elän ihan yhtä vahvan kuplan sisällä kuin Krista Kosonenkin. Tiedostan sen täysin itsekkin, mutta se ei edes häiritse minua suurimmaksi osaksi millään tavalla. Pidän minun taidelukiosta tulleista tyypeistä ja siitä, miten varmaankin jokainen ystävistäni kannattaa täydellistä tasa-arvoa, kutsuu itseään feministiksi ja äänestää vaaleissa vasemmistopuoluetta. Elän siinä punavihreässä kuplassa jossa en tunne ketään joka todella olisi Perussuomalaisia äänestänyt. Sellaista se on. Joku perussuomalainen nuori elää aivan varmasti omassa kuplassaan jossa hänen lähipiirissään ei ole tyypillisiä Vasemmistonuoria. 

Tavallaan se vähän harmittaa. Musta on maailman siisteintä touhua puhua asioista jonkun ihan täysin eri mieltä kanssani olevan henkilön kanssa, joka kuitenkin osaa kuunnella myös vastakkaista mielipidettä ja perustella oman kantansa hyvin. Toisaalta jos joku todella olisi sitä mieltä, että homot kaappiin ja kaappi Ahvenanmaalle, en pystyisi olemaan kyllä saman sosiaalisen kuplan sisällä hänen kanssaan. Mulle on opetettu ihan pienestä asti miten kaikkien mielipiteitä pitää kunnioittaa ja kaikilla saa olla omat mielipiteensä. Se on ihan hyvä ohjeistus, mutta pitääkö niitäkin mielipiteitä kunnioittaa jotka loukkaavat jonkun toisen ihmisoikeuksia? Ihan rehellisesti sanottuna minä en ainakaan kunnioita. 

"Kaikki voivat olla ittestänsä ylpeitä
ei kenenkään pitäisi pelätä
sillä avaruudesta käsin nähtynä
me olemme kaikki vain ihmisiä"


4 kommenttia:

  1. Olin kans pridessä, tosin marssimassa äitin kanssa ja oli kyllä ihana ja rakkaudentäyteinen päivä! Oon ollu nyt kaks kertaa juurikin koska Tuskan kattaukset ei oo miellyttäny niin pääsin vihdoin ja päätettiin nyt et toi on meidän virallinen kesäperinne vähintäänkin siihen asti kun translaki muutetaan sellaiseksi, ettei se loukkaa ihmisoikeusia. Elelen kanssa edelleen sellasessa onnellisessa kuplassa, etten tunne ketään jäätävää homofoobikkoa mutta juttelin kyllä pari viikkoa sitten velipuoleni kanssa pitkään maahanmuutosta ja se on ihan jäätävä rasisti joka ei ymmärrä esim. suomen ikärakenteen olevan niin pielessä että me ihan oikeasti TARVITAAN maahanmuuttoa. Sinänsä oli kiinnostavaa jutella todella erilaisen katsomuksen omaavan kanssa mutta eniten se kyllä vitutti koska kyseinen henkilö ei osannut perustella mielipiteitään eikä argumentoida kunnolla. Lähdekritiikittömät ja asioista mielipiteitä ilman niihin perehtymistä muodostavat ihmiset ärsyttää niin sikana. Ja joo, mun mielestä toisten mielipiteitä pitää kunnioittaa tasan siihen pisteeseen asti kun ne ei loukkaa muiden ihmisoikeuksia, tasa-arvoa etc. Ei mulla muuta, anteeksi pitkästä kommentista! Oot kyllä Nelli aivan ihana, jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huh! Ja joo osaan samaistua tekstiisi kovin, jatka säkin samaa rataa!

      Poista
  2. tykkään tästä postauksesta huikeesti! pakko itsekkin eksyä ensivuonna paikalle

    VastaaPoista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi